Kuva: AOP

Simon Cowell vain senttimetrin päässä mahdollisesta halvaantumisesta - onnettomuus vei leikkaukseen

10.08.2020 12:15 - Iiro Myllymäki

Tv-tähti kaatui sähköpyörällään ja joutui sairaalaan.

Musiikkimoguli ja kykykilpailutuomari Simon Cowell, 60, oli viikonloppuna vakavassa pyöräonnettomuudessa. Mies kaatui uudella sähköpyörällään ajaessaan ja mursi selkänsä Malibussa Kaliforniassa. Cowell kiidätettiin sairaalaan, missä hän joutui kuuden tunnin leikkaukseen.

Lähde kertoo Mirrorin haastattelussa, että mies toipuu parhaillaan sairaalassa ja hänen oletetaan olevan siellä muutaman päivän ajan. Lähteen mukaan oli onni onnettomuudessa, ettei Cowellille käynyt pahemmin. Lähteen tietojen mukaan lääkärit kertoivat Cowellille, että jos isku olisi osunut noin senttimetri toiseen suuntaan miehen selkäytimeen, tilanne voisi olla nyt paljon huonompi. Lähteiden mukaan tällöin halvaantuminen olisi ollut mahdollista.

Simon Cowellin edustaja kertoo brittiläiselle Metro-lehdelle, että mies mursi selkänsä useasta kohtaa mutta voi tällä hetkellä hyvin leikkauksen jälkeen.

Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun Cowell on ollut pelottavassa kaatumisonnettomuudessa. Syksyllä 2017 mies kaatui portaissa kotonaan, menetti tajuntansa ja joutui sairaalaan. Tuo kokemus sai miehen omaksumaan entistä terveemmät elintavat.

Lue myös: Simon Cowell avautuu nyt pelottavasta onnettomuudestaan: "Se oli valtava shokki"

Lue myös: Sharon Osbourne syyttää Simon Cowellia syrjinnästä: "Hän ei pidä ylipainoisista ihmisistä"

Lähde: Metro

Uusimmat