Kuva: YouTube

Duudson-Jarno ilmoitti avioerosta: "Kun toista rakastaa näin paljon, on vaikeinta päästää irti"

25.05.2020 08:15 - Reija Saarinen

Laasala kertoi erosta omalla YouTube-kanavallaan.

Duudsoneista tuttu Jarno Laasala, 40, kertoo tuoreella YouTube-videollaan eronneensa vaimonsa kanssa. 

Tunteikkaan videon alussa Laasala kertoo, miten ei koskaan voinut ajatellakaan, että joutuu täyttämään avioeropapereita sen ihmisen kanssa, jonka kanssa on niin kovasti halunnut naimisiin. 

"Kun rakastaa jotain enemmän kuin mitään ja haluaa hänen kanssaan naimisiin, uskot pysyväsi koko elämäsi hänen kanssaan. Rakastat häntä enemmän kuin ketään tai mitään. Ja et ikinä ajattele, että mitään tällaista voisi tapahtua," Laasala kertoo videolla.

"Olen todella kiitollinen, että minulla on ollut maailman paras vaimo. Hän on opettanut minulle elämästä enemmän kuin kukaan muu. Rakkaudesta, ystävällisyydestä ja myötätunnosta."

Laasala myöntää, että kun toisesta irti päästäminen vuosien jälkeen on vaikeaa. Hän myös toteaa, että pariskunta teki kaiken mahdollisen suhteen eteen. 

"Kun toista rakastaa näin paljon, vaikeinta on päästää irti. Haluan sanoa, että yritimme kaikkemme suhteen eteen, että avioliitto toimisi. Kävimme pariterapiassa parin vuoden ajan. Tämä päätös tehtiin vuoden alussa ja olemme asuneet erillämme jo parin kuukauden ajan."

Tunteikkaan videon pääset katsomaan alta.

Lue myös: Duudsonien Jarno: "Syöpäuutinen sai miettimään, mitä jätän jälkeeni"

Lue myös: Duudsonien Jarno Laasala avoimena: "Olen tosi hyvä itkemään"

Uusimmat