Kuva: AOP

Charlize Theron paljasti oudon faktan toimintaleffan kuvauksista: "En luottanut ohjaajaan"

20.05.2020 10:15 - Reija Saarinen

Theron myöntää nyt, että hänen olisi pitänyt luottaa ohjaajaan enemmän.

Näyttelijäkaunotar Charlize Theron, 44, kertoo tuoreessa haastattelussa mielenkiintoisia yksityiskohta Mad Max: Fury Road -elokuvan kuvauksiin liittyen.

Haastattelun lomassa Theron muun muassa paljasti, että ei luottanut elokuvan ohjaajaan George Milleriin.

- Jos aloitetaan vaikka siitä, ettei meillä ollut käsikirjoitusta. Meillä oli vain kuvia ja näyttelijälle sellainen tilanne voi olla aika stressaava, Theron kertoo. 

- Joka kerta, kun istuin Millerin kanssa alas, kysyin häneltä mitä seuraavaksi tapahtuu. Ja hän, ihastuttava mies, kertoi minulle asioita, joita hän oli 30 vuotta miettinyt, mutta jotka eivät edes kuuluneet elokuvaan. Eli aina kun lähdin, tajusin, etten vieläkään tiedä mitään.

Nyt vuosia myöhemmin Theron kuitenkin myöntää, että hänen olisi pitänyt luottaa Milleriin enemmän. 

- Minun olisi pitänyt olla luottavaisempi. Se olisi varmasti tehnyt kuvauksistakin helpompia. Ymmärrän nyt, että hänen ei ollut helppoa selittää asioita minulle niin, kuin toivoin.

Elokuvan trailerin pääset katsomaan alta. 

Lue myös: Charlize Theron täysin tunnistamaton uudessa roolissaan - katso hätkähdyttävä kuva

Lue myös: Näyttelijä Charlize Theron, 42, rehellisenä äitiydestä: "Joskus menetän järkeni"

Lähde: NME

Kilpailut

Uusimmat