Kuva: AOP

Nicki Minajin puoliso jälleen pidätettynä - tuomittu aiemmin raiskausyrityksestä ja taposta

05.03.2020 22:15 - Ella Haura

Aviomies Kenneth Pettyä saattaa odottaa jopa kymmenen vuoden vankeustuomio.

Poptähti Nicki Minajin, 37, aviomiehen Kenneth Pettyn, 41, synkkä menneisyys on palannut kummittelemaan pariskunnan elämään. Petty pidätettiin keskiviikkona, sillä mies ei rekisteröitynyt seksuaalirikolliseksi kotiosavaltiossaan Kaliforniassa, kertoo TMZ. Yhdysvaltojen jokaisessa osavaltiossa pidetään kirjaa seksuaalirikostuomion saaneista, ja ilmoittautuminen rekisteriin on pakollista tuomion saaneille.

Minajin puoliso on ollut aikaisemmin vangittuna raiskauksen yrityksestä sekä taposta. Petty yritti raiskata 16-vuotiaana saman ikäisen naisen ja ampui miehen vuonna 2002.

Kenneth Petty oli ilmoittautunut seksuaalirikolliseksi entisessä kotikaupungissaan New Yorkissa. Rekisteröityminen jäi kuitenkin tekemättä Kaliforniassa, jonne Petty muutti TMZ-sivuston mukaan heinäkuussa 2019. Rikollistaustaiselle miehelle rapsahti rikkeestä muhkeat sakot sekä ulkonaliikkumiskielto.

Mikäli Pettyä kohtaan nostetaan syyte, hän voi saada pahimmillaan kymmenen vuotta vankeutta.

Minaj ei ole kommentoinut pidätystä julkisesti ja on aiemmin puolustanut sosiaalisessa mediassa rikollisrakastaan epäilijöitä vastaan. Viimeisin yhteiskuva Minajin Instagram-tilillä on lisätty viime viikolla. Pari avioitui alle vuoden seurustelun jälkeen syksyllä 2019.

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.

Lue myös: Nicki Minajin asuvalinta kääntää huomion rintoihin - somessa look saa suurta hehkutusta

Lue myös: Nicki Minaj avioitui - suhdetta takana vasta alle vuosi

Lue myös: Nicki Minaj räjäytti internetin twerkkauksellaan - katso suuren suosion saanut video

Lähde: TMZ

Uusimmat