Kuva: AOP

Russell Brand julkaisi sydäntäsärkevän kirjoituksen Caroline Flackista: "Hänestä katosi toivo"

18.02.2020 16:15 - Iiro Myllymäki

Näyttelijä peräänkuuluttaa ihmisiltä ystävällisempää käytöstä sosiaalisessa mediassa.

Viikonloppuna uutisoitiin, että muun muassa Love Island -sarjasta tuttu brittiläinen juontaja Caroline Flack oli tehnyt itsemurhan 40-vuotiaana. Nainen löydettiin kuolleena Lontoon-kodistaan. Uutisen leviämisen jälkeen monet julkisuudenhenkilöt ovat muistelleet Flackia koskettavissa kirjoituksissa ja sosiaalisen median päivityksissä.

Yksi aiheesta kirjoittanut on näyttelijä Russell Brand, 44. Mies on aiemmin puhunut omista itsetuhoisista ajatuksistaan ja kamppailuistaan masennuksen kanssa. Mies kirjoittaa, että itsemurhaan liittyy paljon häpeää. Hän kirjoittaa tunteneensa usein olonsa riittämättömäksi, arvottomaksi, yksinäiseksi ja rakkautta ansaitsemattomaksi.

”Se raja, joka erottaa ne, jotka tappavat itsensä ja jotka eivät, on häilyvä ja epäselvä. Se on raja, joka on sisällämme, ei välillämme. Emme voi tietää, kuka ajetaan niin syvään kipuun ja epätoivoon, että itsemurhan kammottavalta lopullisuudelta ei pelasta edes ajatus siitä epätoivosta, jonka teko aiheuttaa jälkeen jäävissä henkilöissä. Olen vihainen ja surullinen siitä, että Caroline ajautui tuohon pisteeseen. Olen surullinen, koska hän oli ihastuttava, hauska ja energinen ihminen. On kamala ajatella, että hänestä katosi kaikki toivo olosuhteiden johdosta”, Brand kirjoittaa.

Caroline Flackin viimeisin mediakohu käynnistyi joulukuussa, kun naista syytettiin poikaystävänsä pahoinpitelystä. Asiaa oli määrä alkaa käsitellä oikeudessa maaliskuussa. Flack kiisti syytökset. Monet ovat Flackin kuoleman jälkeen vaatineet erityisesti tabloidilehdistöltä vastuullisempaa uutisointia.

Russell Brand ottaa kirjoituksessaan esiin, että hän on itse vetäytynyt julkisuudesta, koska se toi hänestä esiin hänen ”huonoimmat puolensa”. Mies mainitsee esimerkkeinä mediamyrskyjen lannistamista ihmisistä myös laulaja Amy Winehousen ja tosi-tv-tähti Jade Goodyn.

Brand peräänkuuluttaa hienotunteisuutta sosiaalisen median kommentoinnissa.

”Jos haluamme, että maailma muuttuu ja harvemmat ihmiset kuolevat tuntien häpeää ja kipua, meidän pitäisi ottaa aikalisä ennen kuin annamme kostonhimoisen tuomiomme tai pilkallisen paheksuntamme oman mielihyväntavoittelumme varjolla. Sosiaalinen media on yhteyksien verkosto. Voimme käyttää näitä yhteyksiä välittääksemme rakkautta ja ystävällisyyttä toisillemme”, Brand kirjoittaa.

Lue myös: Love Island -juontaja vältteli somea - julkaisi kuitenkin viimeisen kuvan juuri ennen itsemurhaa

Lue myös: Laulaja Lee Ryan suree juontajatähden kuolemaa, syyllistää mediaa: "Teillä on verta käsissänne!"

Lähde: Daily Mail

Uusimmat