Kuva: AOP

Supertähti Adelen roimasti hoikistunut ulkomuoto sekoitti somen: "En tunnistanut häntä ensin"

11.02.2020 09:45 - Iiro Myllymäki

Laulajatähti poseerasi Beyoncén ja Jay Z:n Oscar-juhlissa.

Laulajatähti Adele, 31, on pitänyt hiljaiseloa julkisuudessa. Hän on jakanut vain harvakseltaan kuvia sosiaaliseen mediaan. Viime kesänä Spice Girls -yhtyeen Instagramissa Adele poseerasi yhdessä bändin jäsenten kanssa, ja tuolloin monien huomio kiinnittyi laulajan hoikistuneeseen varteen. Nyt tuoreessa kuvassa naisen hoikka ulkomuoto on jälleen noussut puheenaiheeksi.

Kuva on peräisin Beyoncén ja Jay Z:n järjestämistä Oscar-gaalan jatkojuhlista, missä puolalainen toimittaja Kinga Rusin, 48, kohtasi Adelen. Rusin jakoi omalla Instagram-tilillään kaksikosta napatun yhteiskuvan, jossa Adele sädehtii ihonmyötäisessä mekossa. Sittemmin Rusin kuitenkin syystä tai toisesta poisti kuvan.

”Eilisissä Beyoncén ja Jay Z:n yksityisjuhlissa puhuin Adelen kanssa kengistä. Adele on kuvassa pudotettuaan arviolta noin 30 kiloa”, Kinga Rusin kertoo Metro-sivuston mukaan.

Voit katsoa naisen jakaman kuvan alta. Jos se ei näy alla, klikkaa tästä.

”Pakko sanoa, että en edes tunnistanut häntä, koska hän on niin hoikka nyt. Me vain naureskelimme, kunnes hän sanoi nimensä”, Rusin kirjoittaa.

Toimittajan päivitys on kerännyt yli 1700 kommenttia.

"Adele on aivan kuin eri nainen. Tämä on outoa. Varmasti hyvä hänelle terveysmielessä", kirjoittaa yksi.

"En tunnistaisi häntä!" kommentoi toinen.

People-lehden saamien tietojen mukaan Adele on pudottanut jopa noin 45 kiloa painostaan. Lehden tietojen mukaan nainen on noudattanut tiukkaa treeniohjelmaa personal trainerin opastuksella, mutta perimmäisenä syynä tähän ei ole halu pudottaa painoa. Peoplen mukaan Adele haluaa olla mahdollisimman hyvässä kunnossa poikansa Angelon vuoksi. Angelo on nyt seitsemänvuotias.

Fanit odottavat jo innolla tunteikkaiden balladien tulkin uutta musiikkia. Adele erosi miehestään Simon Koneckista viime keväänä lähes kymmenen vuoden yhdessäolon jälkeen.

Adele Grammy-gaalassa vuonna 2017 (kuva: AOP)

Lue myös: Adele julkaisi pitkän tauon jälkeen kuvan itsestään - some sekosi

Lue myös: Lady Gagan ytimekäs twiitti Adelesta hämmentää faneja: "Oletko vetänyt kamaa?"

Lähteet: Metro, People

Juttua muokattu 13.2. klo 12.45: Vaihdettu toimimaton Instagram-linkki Twitter-linkkiin.

Uusimmat