Kuva: AOP

Justin Bieber haluaa pitää kuvankauniista vaimostaan kiinni - opiskelee avioliiton arvoja

26.01.2020 16:15 - Lauri Kujanpää

Bieber on aikaisemmissa suhteissaan päätynyt pettämään.

Poppari Justin Bieber, 25, haluaa tehdä kaikkensa, että hänen ja Hailey Bieberin, 23, avioliitto kestää.

Justin Bieber oli jakanut Instagram-tarinoissaan kuvan kirjasta, jonka kautta hän jopa opiskelee avioliiton arvoja. His Needs, Her Needs: Building An Affair-Proof Marriage -niminen kirja listaa 10 tärkeintä asiaa, joita avioliitossa täytyy ajatella. Näitä ovat Hollywood Life -lehden mukaan esimerkiksi keskustelutaidot, seksuaaliset tarpeet sekä perheiden väliset suhteet.

Bieber on aikaisemmin myöntänyt, että on edellisessä parisuhteissaan sortunut pettämään sekä käyttämään huumeita. Haileyn kanssa Justin kuitenkin haluaa olla niin tosissaan kuin pystyy ja on jopa kertonut, että haluaisi joskus tehdä lapsia nykyisen vaimonsa kanssa. 

Hailey Bieber. (kuva: AOP)

Justin Bieber on viihtynyt tahtomattaan viime aikoina otsikoissa. Miehen eksä, Selena Gomez, on nimittäin julkaissut kappaleen, jossa hän kertoo suhteestaan Bieberiin. Nyt on myös spekuloitu, että Gomezin toinenkin tuleva kappale, Boyfriend, viittaa eksäänsä.

Lue myös: Poptähti Justin Bieberistä ilmestyy dokumenttisarja - näytetään hyvin henkilökohtaista materiaalia

Lue myös: Fanit hämmentyivat Selena Gomezin tulevasta kappaleesta - viittaako nimi Justin Bieberiin?

Lue myös: Justin Bieberin väitettiin näyttävän kamapäiseltä - todellinen syy ulkonäköön paljastui

Lähde: Hollywood Life

Kilpailut

Uusimmat