Kuva: AOP

Frozen-faneista on tullut kirous pienelle itävaltalaiskylälle - turistimäärää yritetään rajoittaa

07.01.2020 12:45 - Milena Raappana

Hieman alle 800 asukkaan kunta Hallstatt inspiroi Frozen-animaatioelokuvien tekijöitä. Nyt pieni yhteisö kärsii turistiryntäyksestä, vaikka matkailijoiden määrä on myös nostanut sen taloudellista tilannetta.

Disneyn suosittu animaatioelokuva Frozen ja sen viime vuoden joulukuussa ensi-iltansa saanut jatko-osa Frozen 2 ovat synnyttäneet ikävän turisti-ilmiön pieneen itävaltalaiskuntaan.

The Guardianin uutisesta ilmenee, että 778 asukkaan idyllisen kylän Hallstattin huhutaan toimineen inspiraationlähteenä Frozen-elokuvien maisemissa. Tämä muun muassa on nostanut paikan kiinnostavuutta matkakohteena. 

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Elsan ja Annan seikkailuja seuraavat elokuvat eivät kuitenkaan ole ainoita syitä, miksi Hallstattin turismiluku on noussut 10 000 vierailijaan päivässä. Ensimmäisen kerran suloinen paikka esiintyi korealaisessa tv-sarjassa. Tämän jälkeen vuonna 2011 kiinalainen kaivosyhtiöitä omistava liikemies rakennutti Hallstattista 700 miljoonaa puntaa eli yli 823,3 miljoonaa euroa maksavan jäljennöksen Guangdongin maakunnan kaakkoispuolelle.

UNESCOn maailmanperintökohteelle valtavat turistimäärät ovat sekä siunaus että kirous. Matkailijat, jotka etsivät kylästä ihmismassojen ulottumattomissa olevaa uniikkia selfiekuvauskohdetta, ovat auttaneet sitä pysymään taloudellisesti itsenäisenä ja rahoittamaan muun muassa koulun ja konserttisalin. Lisäksi aikaisemmin vain tiettynä sesonkina auki olevat yritykset pystyvät nyt pyörimään ympäri vuoden. 

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

The Guardianin mukaan negatiivisia puolia on kuitenkin sen verran, että kunnan pormestari yrittää hillitä turistimassoja tulemasta Hallstattiin. Ongelmiksi ovat muodostuneet muun muassa jätteet ja dronejen lennättäminen. Alueen kauppojen hinnat ovat nousseet räjähdysmäisesti, ja paikallisista tuntuu, että he asuisivat teemapuistossa. 

Hallstattin pormestari miettii tällä hetkellä, miten turistibussien määrä saataisiin pidettyä 20 000 kappaleessa vuodessa. Lailliset keinot ovat kuitenkin vähissä, sillä ihmisiä ei voi rajoittaa matkustamasta kylään. 

Lue myös: Turistit ja somevaikuttajat häiriköivät naapuruston asukkaita: "Tämä on yhtä helvettiä!"

Lue myös: Instagram-kuvissa olikin illuusio - turistit pettyivät karuun todellisuuteen Balilla, katso!

Lähde: The Guardian

Uusimmat