Kuva: YouTube

Suoratoistojätti viettää myös joulua - julkaisee useita eri elokuvia pyhien kunniaksi

21.12.2019 16:15 - Lauri Kujanpää

Netflix julkaisi elokuvista trailerin.

Useat ihmiset viettävät ansaittua lomaa joulupyhinä ja saattavat myös kääriytyä viltin alle nauttimaan elokuvaviihteestä lämpimän viltin sekä kuuman kaakaon kera.

Nyt suoratoistojätti Netflix on ilmoittanut, että julkaisee useita erilaisia jouluun liittyviä elokuvia. Näitä ovat muun muassa Let It Snow, Holiday Rush, animaatio Klaus sekä Holiday in the Wild.

Tuoreista julkaisuista on myös koostettu traileri, jossa nähdään pätkiä kyseisistä jouluelokuvista.

Jos traileri ei näy, katso se täältä.

Myös fantasianälkäisille on tiedossa onnen päivät, sillä 20. joulukuuta Netflix julkaisee odotetun sarjan Witcher.

Witcher perustuu puolalaisen Andrzej Sapkowskin kirjoittamaan fantasiakirjasarjaan, jonka pohjalta on luotu myös menestynyt The Witcher -videopelisarja.

Sarja kertoo noiturista nimeltään Geralt, joka on mutatoitunut hirviönmetsästäjä. Geraltilla on yliluonnollisia kykyjä ja hän yrittää löytää paikkansa maailmassa, jossa hirviöt piinaavat ihmiskuntaa ja ihmiset saattavat olla jopa petoja pahempia.

Trailerin näet täältä.

Lue myös: Odotetusta fantasiasarjasta viimeinen maistiainen - fanit innostuivat

Lue myös: Netflix julkaisee sarjan legendaarisesta vampyyrista, fanit innostuivat: "Hyvältä näyttää!"

Uusimmat