Kuva: Mikko Räsänen

Pia Lamberg poseeraa pelkkään villapaitaan kääriytyneenä, somessa hehkutetaan: 'Todella kaunis'

19.11.2019 21:15 - Emmi Moilanen

Lambergin julkaisemat kuvat ovat napattu Suomessa, kun nainen oli vierailemassa kotipaikkakunnallaan.

Vuoden 2011 Miss Suomeksi kruunattu Pia Lamberg, 29, julkaisi Instagram-tilillään kuvaparin, joka on hurmannut myös naisen fanit täysin.

Kuvissa Lamberg poseeraa punaisen mökin edustalla istuen, yllään vain suuri villapaita. Julkaisun yhteydessä nainen toivottaa kaikille hyvää alkanutta viikkoa.

”Mitkä ovat sinun tavoitteesi? Onko jotain, mitä odotat?” Lamberg aloittaa kuvatekstinsä.

Urheilullisesta elämäntavastaan tunnettu Lamberg odottaa itse viikolta eniten treenejään.

”Olen innoissani treeneistäni, sillä ne muuttuvat haastavimmiksi kuun loppua kohti. Näen itseni vahvistuvan ja suuntaan jälleen kohti tavoitteitani. Odotan myös aikaa ystävieni kanssa, kun meillä on pari illallista tällä viikolla. Olen jo selaillut ravintoloiden menuita. Tekeekö kukaan muu tätä,” hän jatkaa.

Tuoreesta julkaisusta käy ilmi myös se, että tunnelmalliset kuvat ovat napattu jo elokuussa, kun ulkomailla asuva Lamberg oli vierailemassa kotipaikkakunnallaan Suomessa. Naisen lomatyyli on kerännyt kehuja myös kommenttikentän puolella.

”Oot todella kaunis.”

”Kivat kuvat!”

”Elegantti.”

”Upee kuva.”

Voit katsoa kuvat alta.

Lue myös: Pia Lamberg poseeraa sähäkässä haalariasussa – kaula-aukko ulottuu pitkälle vatsaan saakka

Lue myös: Pia Lambergin tehotreeni tuo hien pintaan taatusti – 5 liikettä, joihin riittää oma kehonpaino

Lue myös: Pia Lamberg poseeraa laiturilla pelkkään vilttiin kääriytyneenä: "Kuka muu on valmis syksyyn?"

Uusimmat