Kuva: AOP

”Hän halusi nähdä rintani” – Jennifer Lopez sai törkeän pyynnön elokuvan kulisseissa

16.11.2019 17:15 - Sallamaari Niittymäki

Lopez avautui aiheesta yhteishaastattelussa kollegoidensa kanssa.

Jennifer Lopez, 50, oli Hollywood Reporterin haastattelussa yhdessä näyttelijöiden Scarlett Johanssonin, Lupita Nyong’in, Awkwafinan, Laura Dernin and Renée Zellwegerin kanssa.

Lopez kertoi haastattelussa saamastaan sopimattomasta pyynnöstä. Hän kertoi erään ohjaajan pyytäneen saada nähdä hänen rintansa kuvausten ulkopuolella. 

- Ohjaaja pyysi puvustamossa minua ottamaan paidan pois, koska minun oli tarkoitus näytellä alastomana yhdessä elokuvan kohtauksessa. Hän halusi nähdä rintani. Vastasin hänelle, ettemme ole kuvauksissa, Lopez kertoo.

Lopez kertoi pystyneensä hiljentämään ohjaajan, mutta tilanne jäi heidän välisekseen. Hän ei nimennyt haastattelussa ohjaajaa tai kertonut, milloin ehdotus oli tapahtunut.

- Puolustin itseäni ja sanoin ei. Mutta huvittavaa on, että muistan olleeni niin paniikissa sinä hetkenä. Ja muuten, kanssamme siellä oli puvustaja. Huoneessa oli toinen nainen lisäkseni ja ohjaaja sanoi niin. Ja minä vastasin ei.

Hän kuvaili taustansa New Yorkin Bronxista ”tulleen ulos hänestä” ja auttoi puolustautumaan hädän hetkellä.

- Jos luovuttaa tällaisissa hetkissä, yhtäkkiä nämä tyypit menevät ja kuvittelevat voivansa tehdä mitä ikinä haluavat.

Tilanteen jälkeen, kun ohjaaja oli poistunut Lopez kertoi puvustajan sanoneen hänelle, että on pahoillaan siitä, mitä tapahtui. 

Näyttelijä Nyong jatkoi, että nykyään epäasiallisesta käytöksestä on helpompi sanoa ääneen julkisen keskustelun ansiosta.

- Jos siinä hetkessä puvustaja olisi sanonut jotain, tilanne olisi ollut erilainen. Jos hän olisi osoittanut tukensa jotenkin, sanonut jotain, se olisi muuttanut dynamiikkaa, Nyong totesi haastattelussa Lopezille.

Lue myös: Hehkuva ja nuorekas iho - 3 tärkeintä kauneusniksiä, joita myös Jennifer Lopez noudattaa

Lue myös: Jennifer Lopezin esiintymisasu tihkuu seksiä - verkkosukkikset ja tiukka body korostavat pakaroita

Lue myös: Jennifer Lopezille povataan ensimmäistä Oscar-ehdokkuutta strippariroolistaan - tähti herkistyi

Lähde: Huffington Post

Uusimmat