Kuva: Senja Rapila

Jenni Vartiainen sai Paula Vesalalta hauskan yllätyksen - katso kuva tähtien kotibileistä

21.08.2019 10:15 - Senni Loikala

Nostalginen kuva on vuodelta 2005.

Yhdysvalloissa jo pitkään oleskellut artisti Jenni Vartiainen, 36, julkaisi tiistai-iltana yli 14 vuotta vanhan kuvansa 142 000 seuraajan Instagram-tilillään. Artisti kertoo kuvatekstissä, että sai kyseisen kuvan kollegaltaan Paula Vesalalta ja kuva on otettu heidän yhteisistä kotibileistään. 

Vartiainen lisää, ettei hänellä ole juurikaan kuvia itsestään noilta ajoilta: "Vuosilta 2005-2010 on fotoaukko, josta pitävät huolta rikkoontuneet tai pöllityt kännykät. Ja huono tekniikantaju. 
Hatarat ovat muistikuvatkin." Artisti kannustaa ketä tahansa lähettämään hänelle kuvia Vartiaisesta noilta ajoilta, jos sellaisia sattuu löytymään. Tarkemmat ohjeet lähettämiseen ovat päivityksessä.

Päivitys on saanut keskiviikkoaamuun mennessä yli 6400 sydäntä ja kymmeniä kommentteja. Reaktioiden määrä todennäköisesti jatkaa kasvuaan vielä jonkin aikaa.

Jos päivitys ei näy, pääset siihen tästä.

Jenni Vartiainen on julkaissut uransa aikana neljä studioalbumia ja voittanut yhdeksän Emma-palkintoa. Tällä hetkellä hän odottaa esikoistaan ja hehkuukin tuoreissa ja erilaisissa raskauskuvissa.

Lue myös: Jenni Vartiainen isoimmasta hitistään: "Tuntuu, että pöllin sen joltain"

Suosittelemme

Uusimmat