Kuva: AOP

Katie Pricen kotiin murtauduttiin - kaksi fania pääsi sisään koiranluukun kautta!

20.08.2019 17:15 - Iiro Myllymäki

Brittitähti on harmissaan, että tilanteen jälkeen hänen täytyy kohentaa kotinsa turvatoimia.

Brittiläinen televisiopersoona Katie Price, 41, joutuu parantamaan kotinsa turvatoimia, sillä kaksi hänen faniaan oli päässyt murtautumaan sisään hänen asumukseensa lauantaina. Metro-lehti kertoo, että kaksi naisen ihailijaa oli sopinut tapaamisen Pricen kanssa mutta nainen oli unohtanut tämän eikä ollut kotonaan. Näin ollen fanit kokeilivat päästä sisään hieman erikoista reittiä pitkin. Lehtitietojen mukaan he kokeilivat, mahtuisivatko he ryömimään sisään etuoven koiranluukusta, ja he mahtuivat. Fanit dokumentoivat tekosensa sosiaaliseen mediaan.

Etkö pääse sisään? Käytä valtavaa koiranluukkua hyväksesi ja homma hoituu!” toinen faneista kirjoittaa Instagramin tarinoissa julkaisemassaan päivityksessä, jossa toinen fani nähdään ryömimässä luukusta sisään.

The Sunin tietojen mukaan sisälle päästyään kaksikko oleskeli Pricen kissan kanssa olohuoneessa. Sisäpiirin lähde kertoo, että Pricella on läheinen suhde näihin kyseisiin faneihin, mutta tapahtunut silti järkytti häntä.

- Hän oli hyvin järkyttynyt saadessaan tietää, että he olivat päässeet sisälle ilman avaimia, mutta häntä myös harmitti, että hän ei ollut paikalla, koska fanit olivat matkustaneet pitkän matkan nähdäkseen hänet, lähde kertoo.

Tilanne aiheutti naisessa järkytyksen lisäksi myös ärtymyksen tunteita, lähde kertoo. Pricen sanotaan olevan harmistunut siitä, että hänen täytyy parantaa turvatoimiaan, jotta vastaava ei enää pääse toistumaan.

Lue myös: Katie Price vihjaili menneensä naimisiin - nuori poikaystävä raivostui täysin

Lue myös: Katie Pricen äitiys joutui ihmisten hampaisiin tuoreen kuvan myötä: "Tuosta ei ole mitään hyötyä"

Lähde: Metro

Suosittelemme

Uusimmat