Kuva: AOP

Olivia Culpon erikoinen asu sai fanit innostumaan: ”Näytät hyvältä ilman housuja”

19.08.2019 10:15 - Emmi Moilanen

Culpon tuoreessa Instagram-kuvassa poseeraa myös sisko Sophia Culpo.

Kirjoitimme aiemmin Miss Universum Olivia Culpon, 27, rennosta arkiasusta, jonka on helppo kopioida osaksi myös omaa tyyliä. Pääset lukemaan artikkelin tästä.

Nyt Culpo poseeraa tuoreessa Instagram-kuvassaan asussa, jonka kokeileminen vaatii jo hieman rohkeutta. Hän on nimittäin pukenut ylleen muhkean turkisliivin, joka ulottuu juuri ja juuri yläreiteen saakka. Kuvasta ei käy ilmi, onko turkis aito vai tekoturkis, mutta jatkossa on mahdollista, että Culpo joutuu yhdistämään vaatekappaleeseen myös housut.

Iloisessa kuvaparissa nimittäin poseeraa myös Culpon sisko Sophia Culpo, joka on mitä ilmeisemmin muuttamassa sisaruksensa kanssa samaan kaupunkiin.

”Sophia Culpo suostui muuttamaan LA:iin asumaan kanssani, kunhan lupaan pitää jatkossa housuja. Kieltäydyin, mutta hän tulee silti,” Culpo iloitsee kuvatekstissä, jonka yhteyteen on lisännyt aihetunnisteen #roomies, eli kämppikset.

Juttu jatkuu kuvan alla.

Toisessa kuvassa puolestaan Culpo poseeraa iloisesti kameralle. Kuvapari on saanut myös naisen seuraajat kommentoimaan otoksia ahkerasti.

”En usko, että kuljeskelet ympäri asuntoa ilman housuja, tarvitsemme kuvia,” eräs kommentoija vitsailee.

”Sanokaa, että edes söitte tuon aamupalan,” toinen kommentoija pohtii tarkkasilmäisenä.

"Todellakin voin samaistua tähän, ei housuja."

"Kuningattaret."

”Näytät hyvältä ilman housuja.”

”Ei paha maisema.”

Voit katsoa toisen Culpon julkaiseman kuvan alta.

(kuva: Instagram)

Lue myös: Olivia Culpo hurahti kesän kuumimpaan muotitrendiin - asu paljastaa myös timmit vatsalihakset

Lue myös: Olivia Culpon selfie sekoitti fanien päät täysin: "Ou, onpas kuumaa!"

Lue myös: Olivia Culpo hurmaa kesän trendibikineissä, fanit: "Olet kauneuden määritelmä"

Suosittelemme

Uusimmat