Kuva: AOP

Herttuatar Meghanin avustamasta Vogue-numerosta kohu - kansikuva herätti epäilykset plagioinnista

31.07.2019 10:45 - Iiro Myllymäki

Herttuatar Meghanin osin toimittama Vogue-numero muistuttaa huomattavan paljon kirjasta, jonka tekemisessä Meghan oli aiemmin osallisena.

Herttuatar Meghan toimii vierailevana toimittajana Britannian Vogue-lehden uusimmassa numerossa. Nainen on joutunut nyt kohun keskelle, sillä lehden kansi ja kannen sisältö muistuttavat monen mielestä liikaakin aiemmin ilmestynyttä kirjaa, jonka tekemiseen Meghan on osallistunut. Meghan kirjoitti esseen vuonna 2016 julkaistuun The Game Changers -kirjaan, ja Voguen kannen otsikossa lukee puolestaan ”Forces for Change”. Sekä kirjan että lehden kansien kuvat ovat mustavalkoisia ja niissä nähdään 15 naista. Useat tiedotusvälineet ovat nyt uutisoineet kirjan ja Meghanin Vogue-numeron yhtäläisyyksistä.

(kuva: Twitter)

Huffington Post on haastatellut toista kirjan kirjoittajista Steph Adamsia, joka kertoo hänen ja kirjan toisen kirjoittajan Samantha Brettin olleen imarreltuja Voguen kannesta.

- Kun teimme The Game Changers -kirjaa, valikoimme huolellisesti mukaan eri naisia, joiden katsoimme olevan inspiroivia ja jotka muuttivat maailmaa, mukaan lukien Meghan Markle. Jos Sussexin herttuatar haluaa nyt tehdä samoin Brittien Voguen kanssa ja inspiroida lukijoita, se on hienoa. Imitaatio on mitä parhain kehu, Adams sanoo.

Samantha Brett työskentelee toimittajana Australian 7 Newsissä ja hän on kertonut olleensa hyvin yllättynyt Voguen kansijutun ja kirjan yhtäläisyyksistä. Brett kertoo, että yhtäläisyydet eivät loppuneet pelkkiin kansikuviin ja vaikutusvaltaisia naisia ylistävään aiheeseen. Naiselle lähetettiin Meghanin Vogue-projektin lehdistötiedote, jossa projektia kuvaamaan käytettiin tismalleen samoja sanoja, joita oli käytetty myös kirjan takakannessa.

- Tässä on liian monia samankaltaisuuksia, Brett sanoo.

Samantha Brett kuitenkin lisää, että hän on imarreltu siitä, että kirja on inspiroinut Meghania ja että tämä on hyvällä asialla. Brettin mukaan hän ja kirjailijakumppani Steph Adams ovat harkinneet yhteydenottoa kuninkaalliselle perheelle aiheen tiimoilta, mutta Adams kertoo Huffington Postille, että tällaista ei ole harkittu.

Buckinghamin palatsista ei ole kommentoitu asiaa millään tavalla. Meghanin osaltaan toimittama Vogue-numero julkaistaan perjantaina.

Lue myös: Herttuatar Meghan myönsi, ettei julkisuus tee parisuhteesta helppoa

Lue myös: Herttuparin naapureille käsittämätön ohjeistus käytöstavoista - "Kuningatarkaan ei vaadi tällaista"

Lähde: Huffington Post

Uusimmat