Kuva: AOP

Mariah Carey pystyy laskemaan seksikumppaninsa yhden käden sormilla - "Olen sievistelijä"

10.07.2019 14:15 - Iiro Myllymäki

Mariah Carey kertoo harrastaneensa seksiä viiden ihmisen kanssa.

Supertähti Mariah Carey on antanut paljastavan haastattelun Cosmopolitan-lehdelle. Nainen on avannut lehdelle muun muassa seksihistoriaansa. Käy ilmi, että noin 50 vuoden ikäinen Carey (nainen ei ole paljastanut todellista ikäänsä, mutta tietojen mukaan hän on 49- tai 50-vuotias) ei ole ryhtynyt petipuuhiin monenkaan ihmisen kanssa.

- Minulla ei ole ollut montaa [seksikumppania], mutta he ovat olleet hyvin erilaisia keskenään. Olen ollut vain viiden ihmisen kanssa elämäni aikana. Olen vähän sievistelijä, kun vertaa muihin tällä saralla, Carey kertoo.

Mariah Careyn suhdehistoriasta tiedetään juurikin viisi miestä. Nainen oli uransa alkuaikoina naimisissa musiikkijohtaja Tommy Mottolan kanssa. Pari meni naimisiin vuonna 1993 ja erosi vuonna 1998. Mottola oli 20 vuotta Careyta vanhempi, ja parin suhde oli varsin myrskyinen. Mariah Carey on kutsunut parin suhdetta ”myrkylliseksi” ja väittänyt, että Mottola oli hyvin kontrolloiva häntä kohtaan.

Mariah Carey ja Tommy Mottola vuonna 1996. (kuva: AOP)

- Minun piti saada häneltä lupa jopa kotoa poistumiseen, Carey on muistellut.

Vuosi avioeron jälkeen nainen alkoi seurustella laulaja Luis Miguelin kanssa. Tuo suhde päättyi vuonna 2001. Vuonna 2008 nainen meni naimisiin näyttelijä-koomikko Nick Cannonin kanssa. Pari sai kaksi lasta kolme vuotta myöhemmin. Pari erosi vuonna 2016, mutta on edelleen hyvissä väleissä keskenään. Sittemmin Carey meni kihloihin miljardööri James Packerin kanssa. Parin romanssi kesti puolitoista vuotta.

Nykyään Mariah Carey seurustelee entisen taustatanssijansa Bryan Tanakan kanssa. Kaksikko julkisti suhteensa alkuvuodesta 2017. Julkisuuteen on kuitenkin levinnyt tietoja, joiden mukaan Carey olisi ollut suhteen alkuaikoina vielä yhdessä James Packerin kanssa. Pääset lukemaan lisää aiheesta tästä jutusta.

View this post on Instagram

#fbf

A post shared by Mariah Carey (@mariahcarey) on

Lue myös: Mariah Carey vei suositun Instagram-haasteen aivan uudelle tasolle - katso hämmentävä video

Lue myös: Mariah Carey suurennutti peppuaan - tähden massiiviset kauneusoperaatiot paljastuivat

Lähde: Metro.co.uk

Kilpailut

Uusimmat