Kuva: AOP

Aviciin isä rikkoi hiljaisuuden, puhuu koskettavasti poikansa kuolemasta: "Hän menetti kontrollin"

04.07.2019 23:45 - Senja Rapila

Klas Bergling uskoo, että erilaisten ongelmien kanssa pallottelu vei lopulta hänen poikansa voimat.

Edesmenneen artisti Aviciin isä Klas Bergling on rikkonut hiljaisuuden ja kommentoinut ensimmäistä kertaa poikansa kuolemaa, uutisoi CNN. Elektronisen tanssimusiikin huippunimi Avicii eli oikealta nimeltään Tim Bergling kuoli 28-vuotiaana viime vuoden huhtikuussa. Hänen epäilleen tehneen itsemurhan.

Klas kertoo CNN:n tekemässä videohaastattelussa Aviciin kokemista mielenterveysongelmistaja päihdeongelmista avoimesti. Aviciin isä kertoo, että Tim yritti koko uransa ajan selviytyä työstään megatähtenä esiintymispelon, masennuksen ja päihderiippuvuuden kanssa. Aiemmin on kerrottu, että tähti lääkitsi esiintymispelkoaan alkoholilla.

- Emme usko hänen suunnitelleen itsemurhaa, se on enemmänkin kuin liikenneonnettomuus. Paljon asioita tapahtui samaan aikaan ja lopulta hän menetti kontrollin, Klas kertoo haastattelussa.

Aviciin isä kertoo olleensa hyvin läheinen poikansa kanssa. Kertoman mukaan Tim soitti isälleen aina pahan paikan tullen.

- Puhuimme paljon hänen ajatuksistaan koskien elämää, meditaatiota ja rakkautta. Meillä oli paljon pitkiä keskusteluja, useimmiten puhuimme tunnin tai enemmänkin meren äärellä.

Asiasta uutisoi myös Iltalehti.

Lähde: CNN

Lue myös: Edesmenneen Aviciin uusin albumi julkaistiin - viimeistelytyön tekivät tärkeät henkilöt

Lue myös: Vuosi sitten kuolleelta Aviciilta uutta musiikkia - kokonainen albumi julkaistaan pian

Uusimmat