Kuva: Shutterstock

Opiskelija alkoi pornotähdeksi - jätti koulun kiusaamisen takia

14.06.2019 20:15 - Lauri Kujanpää

Hughes työskentelee nyt täyspäiväisesti aikuisviihdealalla.

Ella Hughes -niminen nainen, 24, aloitti pornouransa opiskellessaan ensimmäistä vuottaan yliopistossa. Hughes oli tuolloin vasta 19-vuotias ja halusi valmistua asianajajaksi.

Ensin Hughes oli julkaissut somessa kuvia itsestään, ja lopulta eräs aikuisviihdeyritys oli ottanut häneen yhteyttä. Koska nainen ei löytänyt osa-aikatöitä, päätti hän kokeilla pornotähden uraa.

Hänen ensimmäinen videonsa keräsi yli 4 miljoonaa katselukertaa.

- Rakastin sitä. Se oli elämäni parhaimmat 20 minuuttia ja silloin tajusin, että haluan tehdä tätä työkseni, Hughes kertoo Student Sex Workers -dokumentissa.

Koulussa naisen ura aikuisviihteen parissa ei kuitenkaan ollut ihmisten mieleen.

- Muut opiskelijat alkoivat haukkumaan sekä uhkailemaan minua. Sain paljon vihaa, vaikka he kuitenkin katsoivat videoitani, Hughes suree.

Myös opettajat olivat olleet sitä mieltä, että Hughesin ura ja opiskelu eivät sovi yhteen. Lopulta Hughes päätti jättää koulun ja opiskeli ammatin avoimessa yliopistossa.

- Minusta tuntui, että minua vain murjottiin ja murjottiin yhä enemmän. Se ei ollut ympäristö, jossa halusin olla.

Hughes rakastaa työskentelyä pornon parissa eikä ole ryhtymässä, ainakaan vielä, asianajajaksi.

- Tämä aikuisviihdeammatti ei tule koskaan olemaan kaikille ok. Niin se maailma vain menee.

Lue myös: Pornotähti nosti automerkin haetuimmaksi hakusanaksi - toimitusjohtaja Elon Musk kommentoi

Lue myös: Millainen porno sopii sinulle? Horoskooppimerkkisi kertoo

Lue myös: Aikuisviihdesivusto paljastaa, mitkä olivat vuoden käytetyimmät hakusanat - katso lista

Lähde: LadBible

Uusimmat