Kuva: Shutterstock

Neitsyt Iris, 27, on Ensitreffit alttarilla -sarjan morsian - tällainen puoliso hänelle valittiin

13.06.2019 11:15 - Senni Loikala

Suosikkisarjan jenkkiversion uusi kausi on alkanut.

Yhdysvalloissa alkoi vastikään Ensitreffit alttarilla -sarjan jenkkiversion uusi kausi. Asiantuntijat ovat muodostaneet toisilleen tuntemattomista ihmisistä neljä paria, jotka tapaavat toisensa ensimmäisen kerran alttarilla ja avioituvat saman tien. Yksi pareista ovat koordinaattorina voittoa tavoittelemattomassa järjestössä työskentelevä Iris Caldwell, 27, ja koripallovalmentaja Keith Manley, 27. Manley myös mentoroi lapsia, joilla ei ole miehen mallia elämässään.

Sarjan avausjakso esitettiin hiljattain Yhdysvalloissa. Jaksosta kävi ilmi, ettei Caldwell ole koskaan harrastanut seksiä.

- Olen säästänyt neitsyyttäni avioliittoon, koska olen todella uskonnollinen ihminen. Useimmat miehet eivät pysty elämään asian kanssa, ja sen vuoksi hain mukaan tähän ohjelmaan, sillä tässä yhteinen taival alkaa sitoutumisella, Iris Caldwell perusteli osallistumistaan sarjaan.

Avausjaksossa Caldwell jutteli neitsyydestään asiantuntijoiden kanssa pilke silmäkulmassaan.

- En ole koskaan harrastanut seksiä fyysisesti. Penis ei ole koskaan päässyt sisääni.

Keith Manley kertoo, että voisi hiljalleen kuvitella perustavansa perheen. Hän toivoo, että tulevasta puolisosta tulisi samalla hyvä ystävä. Manleyn vanhemmat ovat olleet naimisissa lähes 30 vuotta. Myös Manleylla on uskonnollinen tausta.

Katso alta lyhyt esittelyvideo Iris Caldwellista ja Keith Manleysta.

Jos video ei näy, pääset siihen tästä.

Jos päivitys ei näy, pääset siihen tästä.

Asiantuntijoiden näkemyksiä

Sarjan jenkkiversion uuden kauden asiantuntijat perustelivat, miksi uskovat Caldwellin ja Manleyn sopivan hyvin yhteen.

- Iris ja Keith molemmat rakastavat muiden auttamista, heillä molemmilla on hyvät kommunikaatiotaidot ja he saavat perheiltään tukea.

- Koska Iris kertoi meille, ettei ole koskaan harrastanut seksiä, oli hänelle tärkeää löytää kumppani, joka on ystävällinen, kärsivällinen ja ymmärtävä.

Sarjassa asiantuntijana työskentelevä pappi osoitti huolensa siitä, että morsian on neitsyt, mutta uskoi silti, että ”pari voi päästä siitä yli.” Pappi kertoi olevansa varma, että Caldwellilla ja Manleylla on samanlainen maailmankatsomus.

Lue myös: Kaunotar meni naimisiin 150 vuotta vanhassa morsiuspuvussa - kuva leviää yllättävästä syystä

Lue myös: Morsian suuttui, kun perhe lähti aikaisin hääjuhlasta - syy jättää sanattomaksi

Lue myös: Aikuinen neitsyt tilittää netissä: "Miehet pommittivat kysymyksillä"

Lähde: New York Post

Suosittelemme

Uusimmat