Kuva: All over Press

Laulaja Pinkin sokkipaljastus - raskaus 17-vuotiaana sai hänet inhoamaan vartaloaan

30.04.2019 07:45 - Katariina Auvinen

Nainen kertoi, että hän sai keskenmenon

Laulaja Pink, 39, päätti vastikään ettei julkaise omista lapsistaan enää kuvia sosiaalisessa mediassa hänen saamiensa vihaviestien vuoksi. Voit lukea asiasta lisää täältä. Nainen on kertonut, että hän on surullinen vanhemmuutensa arvostelusta, koska perhe on hänen suurin rakkautensa ja upein saavutuksensa. 

Laulajalla on kaksi lasta miehensä Carey Hartin kanssa. He tapasivat toisensa jo vuonna 2001 ja parin ensimmäinen lapsi syntyi kymmenen vuotta myöhemmin. Nainen kertoi nyt avoimesti, että hän inhosi vartaloaan todella pitkään ja se johtui pitkälti siitä, ettei perheen perustaminen ollut helppoa. 

- Olen sanonut sen johtuneen siitä, että minulla on hyvin miehekkäät piirteet ja vartaloni on poikamainen, mutta oikeasti viha alkoi 17-vuotiaana, hän kertoo. 

Pink on nyt paljastanut, että hän oli ensimmäisen kerran raskaana ollessaan vasta 17-vuotias, mutta raskaus päättyi keskenmenoon.

- Olin todellakin pitämässä sen lapsen, laulaja kertoo.

Nainen on kertonut nyt julkisuudessa, että hänestä tuntui oman kehonsa pettäneen hänet ikävän tapahtuman jälkeen. Laulaja kiittelee Daily Mail -julkaisun mukaan vuosikausien terapiaa, joka auttoi häntä. 

- Olen sen jälkeen kokenut monia keskenmenoja, joten minusta tuntuu tärkeältä puhua asiasta, jotta muutkin saisivat apua, Pink kertoo. 

Lue myös: Pink julkaisi pojastaan kuvan ilman housuja - otos sai ihmiset arvostelemaan naisen vanhemmuutta

Lue myös: Metallica yllätti jälleen - jammaili keikalla Pink Floyd -klassikkoa

Lähde: Daily mail 

Suosittelemme

Uusimmat