Kuva: AOP

Nicki Minaj meni jo naimisiin rikollisrakkaansa kanssa? Fanit ovat varmoja tähden lipsautuksesta

14.03.2019 14:45 - Katariina Auvinen

Minaj on seurustellut vain muutaman kuukauden ajan.

Räppäri Nicki Minaj, 36, kohahdutti ihmisiä joulukuun lopulla, kun hän kertoi seurustelevansa miehen kanssa, joka on tuomittu seksirikollinen. Kenneth Petty -niminen mies on viettänyt elämästään yli kymmenen vuotta vankilassa, koska hän syyllistyi 16-vuotiaan raiskausyritykseen. 

Minaj ei välittänyt fanien varoituksista Pettyn suhteen vaan parin suhde syveni muutaman viikon aikana. Petty otti rakkaansa kunniaksi valtavan tatuoinnin ja Minaj puhui parin lapsista ja avioliitosta. Nyt mitä ilmeisimmin yksi askel vakavampaan suuntaan suhteessa on otettu, ainakin monien fanien mukaan. 

Minaj nimittäin oli radiohaastattelussa kutsunut Pettyä jo hänen aviomiehekseen. Tästä johtopäätökset ovat lähteneet villeinä liikkeelle siitä, että pari olisi purjehtinut avioliiton satamaan vain muutaman kuukauden seurustelun jälkeen. 

- Joka ilta kun tulen kotiin, minun aviomieheni ottaa erittäin upeaa vartalovoidetta ja hieroo jalkani, Minaj kertoi haastattelussa. 

Nainen on itse kertonut, että miehen rikollinen elämä on jäänyt taakse ja ihmisten pitäisi antaa heidän olla rauhassa ja elää onnellisina. 

Lue myös: Nicki Minajin uusi rakas on tuomittu seksirikollinen - syyllistyi 16-vuotiaan raiskausyritykseen

Lue myös: Nicki Minajin poikaystävä otti valtavan kaulatatuoinnin rakkaansa kunniaksi

Lähde: Daily mail 

Uusimmat