Kuva: AOP

Miss Universum -kilpailija jakoi rehellisen kuvan kehostaan - pystyy vihdoin poseeraamaan bikineissä

28.12.2018 18:15 - Katariina Auvinen

Irlantilainen Rozanna Purcell kertoo, ettei enää häpeile vartalonsa pieniä virheitä.

Miss Universum -kilpailija Rozanna Purcell, 28, kruunattiin Miss Irlanniksi vuonna 2010. Neitonen pääsi tuolloin Miss Universum -kilpailun top 10 -parhaan joukkoon ja hän on tehnyt uraa menestyksekkäänä mallina kilpailujen jälkeen. 

Nyt Purcell on avautunut omista epävarmuuksistaan ja kehonsa epäkohdista. Nainen julkaisi bikinikuvan, jossa hän halusi olla muokkaamatta reisiensä raskausarpia ja selluliittejä pois. Purcell kertoo, että hän huomasi ensimmäiset arvet ollessaan noin 12-vuotias. 

"Muistan ajatelleeni, etten tiennyt kissani raapineen minua. Arvet kuitenkin pysyivät ja niitä tuli kuukausittain lisää. Mietin, että kuinka upeaa on, että minulla on tällaiset merkit kehossani, joita muilla ei oli ja esittelin niitä ylpeänä. Kun kasvoin ymmärsin kuitenkin, että raskausarvet eivät ole sellainen asia, jota esittelisin, joten aloin häpeilemään ja peittelemään niitä. "

Purcell huomasi, että kenelläkään muulla naisella ei ollut lehdissä samanlaisia arpia tai virheitä ihossaan, joten paineet musersivat hänet. 

"Olen nyt pystynyt esiintymään bikineissä jo parin vuoden ajan niin, ettei minun ole tarvinnut hävetä joka kerta. Olen sitä ennen aina miettinyt, että ihmiset ihan varmasti huomioivat raskausarpeni ja selluliittini, kun kävelen. Haluan kuitenkin tuoda esille sen, että tällaiset pienet epäkohdat ovat täysin normaaleja asioita, joita kenenkään ei pitäisi hävetä." 

Nainen on saanut julkaisuunsa useita kannustavia kommentteja. 

Lue myös: Amerikan missikisojen uudistus pelästytti entiset kisaajat: "Koko kilpailu tulee kuolemaan"

Lähde: Mirror 

Suosittelemme

Uusimmat