Kuva: Senja Rapila

Tom of Finland -elokuvan jättimäisessä ensi-illassa yli 2500 vierasta - katso kuvakooste illasta

13.02.2017 23:20 - Senja Rapila - Luettu 225 kertaa

Taiteilija Touko Laaksosen elämästä kertovan elokuvan ensi-illassa nähtiin taidetta ja rohkeaa pukeutumista.

Tom of Finland on yksi tämän vuoden odotetuimmista elokuvista. Taiteilija Touko Laaksosen elämäntarinan kertovassa elokuvassa näyttelevät muun muassa Pekka Strang, Lauri Tilkanen, Jessica Grabowsky sekä Taisto Oksanen. Elokuvan on ohjannut Dome Karukoski.

Pitkään odotettu elokuva sai maailmanensi-iltansa Göteborgin elokuvajuhlilla 27. tammikuuta 2017. Elokuva palkittiin Fiprescin palkinnolla ja Tom of Finland -elokuva onkin saanut maailmalla jo innokkaan vastaanoton. 

Tom of Finland -elokuvan kutsuvierasensi-ilta järjestettiin tänään Helsingin Tennispalatsissa. Kyseessä oli jopa Suomen kaikkien aikojen suurin ensi-ilta, sillä ensi-illan ajaksi koko kolmekerroksinen Tennispalatsi oli varattu vain ja ainoastaan kutsuvieraiden käyttöön. Elokuva näytettiin kutsuvierastilaisuuden aikana kaikissa Tennispalatsin elokuvasaleissa.

Kertoman mukaan Tom of Finland -elokuvan ensi-iltaan oli kutsuttu jopa 2600 kutsuvierasta, joiden joukossa oli liuta tunnettuja henkilöitä. Ensi-iltaan eksyi jopa ranskalainen, hyvin arvostettu muotisuunnittelija Jean-Paul Gaultier.

Kutsuvierastilaisuudessa oli lisäksi nähtävillä erilaisia Tom of Finland -henkisiä taideteoksia ja monet vieraista olivatkin pukeutuneet elokuvan henkisesti.

Voit katsoa kuvia tapahtumasta alapuolelta.

(kuva: Senja Rapila)

(kuva: Senja Rapila)

(kuva: Senja Rapila)

(kuva: Senja Rapila)

(kuva: Senja Rapila)

(kuva: Senja Rapila)

(kuva: Senja Rapila)

(kuva: Senja Rapila)

(kuva: Senja Rapila)

(kuva: Senja Rapila)

(kuva: Senja Rapila)

(kuva: Senja Rapila)

(kuva: Senja Rapila)

(kuva: Senja Rapila)

(kuva: Senja Rapila)

(kuva: Senja Rapila)

(kuva: Senja Rapila)

(kuva: Senja Rapila)

(kuva: Senja Rapila)

(kuva: Senja Rapila)

(kuva: Senja Rapila)

(kuva: Senja Rapila)

Myös ohjaaja Tuukka Temonen oli mukana juhlahumussa yhdessä vaimonsa Olgan kanssa. (kuva: Senja Rapila)

(kuva: Senja Rapila)

Lauri Tilkanen on yksi Tom of Finlandin päänäyttelijöistä. (kuva: Senja Rapila)

(kuva: Senja Rapila)

Lue myös: Riisutut-sarjan kaunotar saapui punaiselle matolle muovipussitopissa - "Ei ole edes alushousuja"

Lue myös: Dome Karukosken Tom of Finland -elokuva sai kriitikot puolelleen: "Yleisön reaktio jännittää"

Kilpailut

Uusimmat