Uusimmat

Pari kohtasi ensimmäisen kerran vuonna 2016.
Rakastunut pari lomailee tällä hetkellä Puerto Ricossa.
Kummeli esittää: Kontio & Parmas saa jatkoa ensi vuonna. Luvassa on suosikkisarjan kolmas tuotantokausi.
Parin eroilmoitus tuli toukokuussa. Vain hetki myöhemmin Megan Fox alkoi tapailla rap-artisti Machine Gun Kellyä.
Hemmo Karja haaveilee voivansa vielä joskus yhdistää kaksi unelma-alaansa.
Perheenlisäys oli tietoinen ja tehty päätös, paljastaa Katy Perry tuoreessa haastattelussa.
58-vuotias konkarinäyttelijä ei tunnu hidastavan menoaan.
Rakkaus ei katso ikää, mutta ei myöskään pituutta. Bilesin uusi rakastettu on nimittäin reippaasti voimistelijaa pidempi.
Jason Isaacs, 57, aloitti rankan juhlimisen jo 12-vuotiaana. Se johti vuosikymmenien mittaiseen riippuvuuteen.
Tulevalla kaudella osallistujat pääsevät muun muassa vaihtamaan ajatuksia keskenään.
24-vuotias malli keräilee vanhoja autoja.
Maria Veitola yökyläilee muun muassa Maaret Kallion ja Maisa Torpan luona.
Pineapple Express on hulvaton toimintakomedia, joka nauratti ja ihastutti julkaisuvuonnaan 2008.
Viidennen kauden kuvaukset ovat alkaneet.
Laulajan isä ottaa kantaa Britney Spearsin edunvalvonnan purkamista vaativaan #FreeBritney-liikkeeseen.
BBC kertoo saaneensa valituksia, kun kaksi samaa sukupuolta olevaa roolihahmoa suutelivat suositussa nuortenohjelmassa. Yhtiö puolustaa päätöstään näyttää kohtaus.