Kuva: Shutterstock

Kärähtikö iho auringossa? 3 helppoa niksiä, joilla lievität kipua ja punoitusta nopeasti

25.06.2019 12:15 - Emmi Moilanen

Kylmässä vedessä haudutetut teepussit hoitavat kasvojen palanutta ihoa sekä laskevat turvotusta.

Uutisoimme aiemmin, ettei niin kutsuttu pohjarusketus estä ihon palamista, vaikka useimmat yhä niin uskovat. Pääset lukemaan tästä kolme rusketukseen liittyvää, pinttynyttä myyttiä, jotka ihotautilääkärit kumoavat välittömästi.

Jotta ihon palamiselta vältyttäisiin, on hyvä tietää, kuinka aurinkorasvaa käytetään oikein ja tiedostaa myös se, että jopa varjossa ihon palaminen on mahdollista.

Jos aloe vera -voidetta ei ole saatavilla ja hipiä on kuitenkin päässyt palamaan, sekä aiheuttaa epämukavaa oloa, Prevention-terveyssivusto listasi parhaimmat kotikonstit punoittavan ja kipeän ihon hoitamiseen. Suomensimme parhaimmat niksit alle.

Vältä voimakasta saippuaa

Ulkona vietetyn päivän jälkeen virkistävä ja puhdistava suihku kuulostaa taivaalliselta ajatukselta. Palanut iho ei kuitenkaan pidä voimakkaasta saippuasta tai hankausliikkeestä.

Preventionin artikkelissa vinkataan vaihtamaan suihkusaippua miedompaan versioon, esimerkiksi lapsille tarkoitettuun, hellävaraisempaan pesuaineeseen. Muista pesun jälkeen huuhdella iho viileällä vedellä huolellisesti puhtaaksi.

Ota kaurakylpy

Myös kaura hoitaa auringossa palanutta ihoa hellävaraisesti. Jos sinun on mahdollista päästä kylpyyn, hienonna ensin kaurahiutaleita monitoimikoneen tai tehosekoittimen avulla. Sekoita hienonnetut hiutaleet viileään kylpyveteen ja nauti kauran hoitavasta vaikutuksesta ammeessa noin 15-20 minuutin ajan. Huuhtele iho puhtaaksi ja kuivaa iho hellävaraisesti pyyhkeellä taputellen.

Tee lievittää tulehdusta

Vihreän ja mustan teen sisältämät tanniinit lievittävät polttelua palaneella hipiällä. Preventionin artikkelissa kerrotaan myös, että teen sisältämät antioksidantit korjaavat vaurioitunutta ihoa.

Kylmässä vedessä haudutetut teepussit hoitavat erityisesti kasvojen ja silmien alueen palanutta ihoa, laskevat turvotusta sekä lievittävät kipua.

Muista myös:

Palanutta ihoa on lisäksi hyvä muistaa rasvata säännöllisesti, sekä suojaudu jatkossa asianmukaisesti auringolta aurinkorasvan sekä vaatteiden avulla. Muista, että myös veden juominen hoitaa ihosi kuntoa sisältä päin.

Lue myös: Voiko iho palaa, jos istuu vain varjossa? Vastaus yllättää

Lue myös: Ethän lankea yleisimpään virheeseen aurinkorasvan kanssa? Lue ja vältä

Lue myös: 5 yllättävää paikkaa, joihin harva muistaa laittaa aurinkorasvaa, vaikka pitäisi

Lähde: Prevention

Uusimmat