Kuva: Shutterstock

Yllättävät vaivat, jotka aiheuttavat tihentynyttä virtsaamisen tarvetta – kärsitkö tietämättäsi?

08.06.2019 11:15 - Emmi Moilanen

Yllättävää kyllä, nestehukka voi aiheuttaa vessahädän tunnetta.

Tiedetään, että esimerkiksi diabeteksen ja virtsatietulehduksen yksi merkittävimmistä oireista on lisääntynyt virtsaamisen tarve tai ainakin tunne vessahädästä. Myös pelkästään runsas nesteiden nauttiminen aiheuttaa sen, että vessassa on juostava normaalia useammin.

Joskus ongelma kiusallisen vaivan takana voi kuitenkin olla yllättävä. Bustle-sivusto haastatteli asiantuntijoita ja selvitti, millaiset seikat voivat aiheuttaa lisääntynyttä virtsaamisen tarvetta.

Uniapnea

Uniapneasta kärsivä nukkuu katkonaisesti ja voi heräillä yön aikana useita kertoja. Havahduttuaan hereille ihminen saattaa todeta myös se, että nyt on kiirehdittävä vessaan.

- Öisen vessassa ravaamisen ja uniapnean välillä on todettu olevan yhteys. Sitä tosin ei vielä tiedetä, mikä selittää näiden kahden vaivan yhteyden, urologi Robert M. Mordkin kertoo.

Vaikka yhteyttä ei vielä tiedetä, tutkijat ovat sitä mieltä, että uniapnean hoitaminen vähentäisi myös öisiä vessareissuja.

Nestehukka

Niin kummalliselta kuin se kuulostaakin, nestehukka voi lisätä vessassa ravaamista ja virtsahädän tunnetta. Bustlen artikkelissa ilmiötä selitetään sillä, että elimistön menettäessä nesteitä, paine voimistuu munuaisten alueella. Tämä puolestaan aiheuttaa tarpeen päästä vessaan.

Pääset lukemaan tästä, millaiset tekijät altistavat nestehukalle.

- Jos juot paljon kahvia, joka on diureetti, joudut vierailemaan vessassa entistä useammin, lääkäri Pardha Nandi muistuttaa kahvin kehoa kuivattavasta vaikutuksesta.

Ahdistus

Joidenkin ihmisten kohdalla ahdistuneisuus lisää myös virtsaamisen tarvetta.

- Mekanismia tämän ilmiön taustalla ei vielä tunneta, mutta on yleistä, että tihentyneestä virtsaamisen tarpeesta kärsivä potilas tuntee myös ahdistuneisuutta.

- Jos potilaalla on hyvin voimakasta ahdistuneisuutta ja tihentynyttä virtsaamisen tarvetta, ahdistusta lievittävän lääkityksen on todettu harventavan myös vessahädän tunnetta, Mordkin kertoo.

Lue myös: Heräätkö vessahätään keskellä yötä? Tutkijoiden mukaan syy on ruokavaliossasi

Lue myös: Lentomatkustajan vessahätä meinasi koitua kohtalokkaaksi - sekoitti ovet keskenään

Lue myös: Piipahda marjakojulle: Apu unettomuuteen voi löytyä lähempää kuin uskoitkaan

Lähde: Bustle

Uusimmat