Kuva: Shutterstock

Onko kumppanin vaikea ilmaista tunteitaan? Vinkit, joiden avulla helpotat kiperää tilannetta nopeasti

19.11.2019 16:15 - Emmi Moilanen

Omalla esimerkillä viet keskustelutilanteita jo pitkälle.

Omista tunteista puhuminen voi joskus tuntua haastavalta, vaikka keskustelukumppani olisi oma rakas. Olemme uutisoineet aiemmin siitä, kuinka omia keskustelutaitoja voi lähteä työstämään.

Jos suhdettanne kuitenkin painaa se, että kumppanin on vaikea avata omia tuntemuksiaan sinulle, ota haltuun alta Your Tango -sivuston listaamat vinkit. Vinkkien avulla teet keskustelutilanteiden ilmapiiristä turvallisen, sekä voit johdatella juttutuokiota omalla esimerkilläsi.

5 neuvoa avoimempaan keskusteluun:

1. Puhu kumppanin kanssa avoimesti omista toiveistasi ja tarpeistasi. Näyttämällä esimerkkiä avoimeen keskusteluun, myös toisen osapuolen voi olla helpompi avata tunne-elämänsä syvempiä kiemuroita sinulle.

2. Tee keskusteluhetkistä turvallisia tilanteita ja suhtaudu myötätunnolla siihen, jos kumppani takeltelee sanoissaan tai kokee vaikeuksia ilmaista itseään haluamallaan tavalla.

3. Älä aloita tunteista puhumista väkisin. Kun kumppani tuntee olonsa painostetuksi, on mahdollista, että hän vetäytyy yhä tiukemmin kuoreensa.

4. Vaikka tunteista puhuminen herättäisi myös erimielisyyksiä välillenne, yritä suhtautua ymmärtäväisesti ja sillä asenteella, että haluat oppia tuntemaan kumppanisi ajatuksia paremmin. Väittelyyn ryhtyminen nimittäin voi katkaista lupaavan keskustelun heti alkuunsa.

5. Näytä esimerkilläsi, että myös kipeimpien tuntemusten purkaminen on mahdollista kanssasi.

Lue myös: Psykologi varoittaa tunteiden patoamisesta - voi johtaa katumusta aiheuttavaan kierteeseen

Lue myös: Milloin syvät tunteet ovat ehdotonta rakkautta? Katso, toteutuvatko paljastavat merkit suhteessanne

Lue myös: Mies avautuu perhe-elämästään netissä - "En jaksa vaimoani"

Lähde: Your Tango

Uusimmat