Kuva: Shutterstock

Naisten kertomukset koskettavat: "Asia, jonka vielä haluaisin sanoa eksälleni"

13.09.2019 17:45 - Emmi Moilanen

Osa toivoo entiselle seurustelukumppanilleen pelkkää hyvää, kun taas toiset ovat sitä mieltä, että eksällä olisi vielä anteeksipyydettävää.

Parisuhteen päättyminen ei tarkoita sitä, että tunteet toista ihmistä kohtaan olisivat täysin kuihtuneet. On tavallista, että eksästä välittää eron jälkeenkin paljon ja joskus tunteet risteilevät myös siellä negatiivisella puolella.

Elite Daily kokosi yhteen naisten kertomuksia siitä, mitä he haluaisivat vielä päästä sanomaan entiselle seurustelukumppanilleen. Suomensimme parhaimmat kirjoitukset alle.

”Toivon, että voisin lakata rakastamasta”

”Toivon, että voisin lakata rakastamasta sinua. Toivon, että voisin lakata ajattelemasta sinua. Kuukausiakin myöhemmin herään aamulla ja haluaisin olla vieressäsi. Kaipaan sinua ja sitä, millainen tyyppi olet. Vihaan sitä, että välitän yhä niin paljon sinusta, vaikka sinä et selvästikään tuntenut riittävän vahvasti minua kohtaan.”

”Ansaitsen parempaa”

”Käytöksesi suhteemme viimeisten kuukausien aikana todellakin ällöttää minua, enkä pidä siitä, millaiseksi olet muuttunut. Vaikka sattuu ihan äärettömän paljon, että juttumme on ohi, kiitän sinua siitä, että halusit erota. Teit sen, mihin minulla ei ollut pokkaa. Ansaitsen sinua paljon paremman tyypin.”

”Olet anteeksipyynnön velkaa koiralle”

”Olet anteeksipyynnön velkaa koiralleni. Hän nukkui kodinhoitohuoneessa kymmenen kuukauden ajan, vaikka koiran olisi oikeasti pitänyt olla se, jonka kanssa jaan sänkyni.”

”En puhu sinusta pahaa”

”Tulen aina rakastamaan sinua. Emme ole yhdessä enää, enkä edes halua palata yhteen, mutta jutussamme oli jotain taikaa. En salli itselleni sitä, että puhuisin sinusta koskaan pahaa.”

”Olet idiootti”

”Kertoisin vain sen, että hän on idiootti.”

”Toivon kaikkea hyvää”

”Että ajattelen häntä ja sain sanottua kaiken haluamani, kun juttelimme viimeisen kerran. Kaipa sanoisin sen, että ”elä hyvä elämä, ja toivon sinulle kaikkea hyvää.”

”Tuhlasin sinuun liikaa aikaa”

”Olet inhottavin ihminen kenet tiedän, enkä voi uskoa, että tuhlasin kaksi vuotta elämästäni sinun kanssasi.”

”Muutuin liikaa”

”Olen pahoillani siitä, millaiseksi muutuin, eikä se todellakaan ollut paras versio minusta. Minusta tuli vihainen ja kateellinen. Kiitos, että sait minut huomaamaan nämä piirteet itsessäni."

”Et tukenut minua riittävästi”

”Mikset pysynyt tukenani, vaikka tuin aina sinua? Olisin ollut vaivan arvoinen.”

 Lue myös: Naiset kertovat: Mikä parisuhteessa on kaikkein parasta?

Lue myös: Joskus ero on parempi vaihtoehto - 6 merkkiä paljastaa, että saatatte olla onnellisempia erillään

Lue myös: Humalaisen naisen pikaruokatilaus nousi somehitiksi: "Mitä oikein teen vääriin?"

Lähde: Elite Daily

Uusimmat