Kuva: Shutterstock

Asiat, joita jokaisen tulisi kokeilla ensitreffeillä - rentouttavat tunnelmaa nopeasti

02.06.2019 20:15 - Emmi Moilanen

Kehut piristävät deittikumppanin mieltä takuuvarmasti, jolloin myös jännittynyt tunnelma todennäköisesti rentoutuu.

Uutisoimme aiemmin treffi-ideoista, joiden ansiosta ensitreffeille ei enää laskeudu vaivaannuttavaa hiljaisuutta. Pääset lukemaan artikkelin ja katsomaan ideat tästä.

Nyt Your Tango -sivusto listasi asiat, joita jokaisen meistä tulisi uskaltaa kokeilla jo ensimmäisten treffien aikana. Suomensimme parhaimmat vinkit alle.

Oletko jo kokeillut näitä?

1. Älä pelkää kertoa aitoja kehuja ääneen. Jo vaatteen tai huumorintajun kehuminen todennäköisesti saa toisen osapuolen itsevarmuuden kohoamaan ja deittien tunnelma rentoutuu välittömästi.

2. Älä turhaan piilottele älykkyyttäsi tai teräviä vitsejäsi. Omien vahvuuksien esille tuominen heti ensimmäisillä treffeillä on erinomainen keino selvittää, voisitteko todella olla sopiva pariskunta.

3. Ole spontaani. Uskalla heittäytyä tilanteen vietäväksi ja poistua oman mukavuusalueesi ulkopuolelle.

4. Kerro rohkeasti jo ensimmäisen tapaamisen aikana omista haaveista, intohimoista ja suurimmista unelmistasi. Näiden asioiden jakaminen myös syventää keskustelua nopeasti ja myös toiseen tutustuminen helpottuu.

Lue myös: Sinkut kertovat: Asiat, jotka pilaavat ensimmäiset treffit varmasti

Lue myös: Seksi ensimmäisillä treffeillä kannattaa - asiantuntijat kertovat miksi

Lue myös: Naiset kertovat, miksi deittailu ahdistaa: "Olen aina vain se varasuunnitelma"

Lähde: Your Tango

Suosittelemme

Uusimmat