Kuva: AOP

Robin julkaisee uutta musiikkia yli vuoden tauon jälkeen - "Biisi on luonteeltaan synkkä"

10.06.2020 11:45 - Iiro Myllymäki

Iloiselta popparilta kuullaan nyt aiempaa tummanpuhuvampaa materiaalia.

Laulukielensä suomesta englantiin vaihtanut Robin Packalen, 21, on ilmoittanut julkaisevansa uutta musiikkia. Benefits-niminen sinkku ilmestyy perjantaina 12. kesäkuuta. Kyseessä on miehen ensimmäinen julkaisu yli vuoteen. Hänen edellinen singlensä Suit That julkaistiin huhtikuussa 2019.

Levy-yhtiön tiedotteen mukaan Robin on työstänyt uusia kappaleita vuoden verran, ja näistä uusista kappaleista ensimaistiainen saadaan tummanpuhuvan Benefitsin muodossa.

- Benefits on biisi, josta oon kokonaisuudessaan todella ylpeä. Biisi on luonteeltaan synkkä, mutta samalla myös intensiivisen jännitteinen. Sanoituksissa pintaa syvemmältä voi löytää ahdistuneisuuden tunteen siitä, miten pahimmassa tapauksessa parisuhde enemminkin vie kuin tuo energiaa. Ennen kaikkea siistiä saada taas musaa pihalle ja kuulla mitä mieltä ihmiset ovat, Robin kertoo.

Tuoreella kappaleella on sekä kotimaisia että ulkomaisia tekijöitä. Tuottajina ovat Suomen huippunimet Joonas Angeria ja Jukka Immonen, ja kirjoittajina ovat Packalenin itsensä lisäksi John Thomas Roach ja Wendy Phillips, jotka ovat kirjoittaneet kappaleita muun muassa Ariana Grandelle ja Jonas Bluelle.

Robin Packalenin fanit ottivat uutisen uudesta musiikista ilolla vastaan.

”Tätä on ootettu!”

”Täydellistä.”

”Jes vihdoin.”

Robin Packalen julkisti kansainväliset urapyrkimyksensä alkuvuodesta 2019 Emma Gaalassa, kun hän esitti ensimmäisen englanninkielisen kappaleensa I’ll Be With You. Kansainvälistä uraa oli kuitenkin kulissien takana valmisteltu jo vuosien ajan. Toistaiseksi miehen suomenkieliset kappaleet ovat menestyneet huomattavasti paremmin kuin englanninkieliset.

Lue myös: Robin vaihtoi laulukielen englantiin ja tähtää ulkomaille: "Kyllähän minä otan tässä ison riskin"

Lue myös: Robin hurmasi seuraajansa lapsuuskuvallaan: "Miten suloinen"

Uusimmat