Kuva: AOP

Rihanna on maailman rikkain naismuusikko - ei ole julkaissut kappaleita neljään vuoteen

15.05.2020 08:15 - Reija Saarinen

Rihanna on kerännyt itselleen hurjan omaisuuden.

Rihanna, 32, on listattu maailman rikkaimmaksi naismuusikoksi, vaikka hän ei ole julkaissut uutta musiikkia neljään vuoteen. The Sunday Times -julkaisun mukaan maailman rikkaipien muusikoiden sijalla Rihanna nousi kolmanneksi.

Rahaa Rihannalla todellakin riittää. Tietojen mukaan naisen omaisuuden arvo on yli 468 miljoonaa puntaa eli yli 520 miljoonaa euroa. Rihannan edeelle listalla nousivat vain säveltäjä Andrew Lloyd Webber sekä The Beatles -legenda Paul McCartney. Rihannan omaisuutta kasvattaa toki myös hänen oma kosmetiikkamerkkinsa Fenty, joka on saanut vankan jalansijan kosmetiikkamaailmassa.

Vaikka Rihanna elää ylellistä elämää, tunnetaan nainen myös avokätisyydestään hyväntekeväisyyttä kohtaan. Naisen johtama hyväntekeväisyysjärjestö lahjoitti hiljattain lähes 5 miljoonaa euroa koronan vastaiseen toimintaan. 

16-vuotiaana uransa aloittanut Rihanna on uransa aikana myynyt yli 250 miljoonaa albumia. Uudesta levystä hän on vihjaillut jo tovin, mutta varmuutta siitä ei ole vielä saatu.

Lue myös: Rihannan ystävä kiistää isän väitteet - "Rihanna ei pidä siitä, että isä hakee julkisuutta"

Lue myös: Rihanna teki odotetun paluun musiikin pariin, fanit hullaantuivat: 'Meillä oli ikävä!'

Lähteet: NME, Whimn

Kilpailut

Uusimmat