Kuva: AOP

Eminem puolustaa kritisoitua albumiaan: "Kuunnelkaa seuraavalla kerralla tarkemmin"

25.01.2020 10:15 - Milena Raappana

Eminem sanoo, että tietyt osiot albumissa on tehty shokeeraamaan omatuntoa.

Rap-artisti Eminem, 47, sai tuoreen, yllättäen julkaistun albuminsa Music to Be Murdered By sanoituksista kritiikkiä. Uutisoimme aikaisemmin etenkin Unaccommodating-kappaleen sanojen tuohduttaneen sosiaalisessa mediassa. 

Syy kuohuntaan nousi kappaleen kohdasta, jossa hän asettuu itsemurhapommittajan saappaisiin ja viittaa Ariana Granden vuonna 2017 Manchesterin konsertissa tapahtuneeseen pommi-iskuun. Albumillaan hän myös vertaa itseään muun muassa Harvey Weinsteiniin, Osama bin Ladeniin ja Saddam Husseiniin

Lyriikoita kuvailtiin "häpellisiksi" ja "loukkaaviksi" iskun uhreja kohtaan sekä sosiaalisessa medissa, että Manchesterin pormestarin suunnalta. 

Nyt Eminem, oikealta nimeltään Marshall Mathers, on puolustautunut kritiikiltä Instagram-tilillään. Kantaaottavista sanoituksistaan tunnettu räppäri sanoo, ettei "albumia ole tehty herkkähermoisille". 

"Jos loukkaannut helposti tai hermostut veristen murhien huudosta, tämä kokoelma ei välttämättä ole sinulle. Tietyt osiot on suunniteltu shokeeraamaan omatuntoa, mikä saattaa synnyttää positiivisia tekoja. Valitettavasti pimeys on todella langennut yllemme.", Slim Shady -hitin tekijä kirjoittaa päivityksessään.

"Joten murha tässä tapauksessa ei ole aina kirjaimellista tai miellyttävää. Nämä riimit on tarkoitettu vain laatikon terävimmille veitsille. Tämän albumin uhrit, levätkää rauhassa. Te kaikki muut, kuunnelkaa seuraavalla kerralla tarkemmin. Hyvää yötä!"

Jos päivitys ei näy, voit katsoa sen täältä.

Päivitys on kerännyt yli 915 000 tykkäystä ja kannustavia ja tukevia kommentteja. Moni on sitä mieltä, ettei Eminemin suorat kielenkannat ole mikään yllätys, minkä takia on hämmästyttävää, että niin moni on loukkaantunut albumin sanoituksista. 

"Todelliset Eminemin rakastajat tietävät hänen tehneen tällaista musiikkia (ellei pahempaa) vuosien ajan. Ne ovat rankkoja aiheita, mutta osa hänen taidettaan", kiteytti eräs seuraaja.

Lue myös: Eminem hyökkäsi rajusti Yhdysvaltojen presidenttiä vastaan: "Kansliassa on itsemurhapommittaja"

Lue myös: Eminem otti kantaa kuumiin suhdehuhuihin keikallaan - oliko Nicki Minajin paljastus pelkkä vitsi?

Lähde: Metro

Uusimmat