Kuva: AOP

Fanit uskovat Ariana Granden laulavan Mac Millerin uudella albumilla - levyn tuottaja vastaa

21.01.2020 20:45 - Milena Raappana

Mac Millerin postuumisti julkaistu albumi on nostanut spekulaatioita, kuullaanko räppärin entinen puoliso Ariana Grande I Can See -kappaleella.

Edesmenneen räppäri Mac Millerin albumi Circles julkaistiin perjantaina postuumisti. Levy herätti huomiota, mutta etenkin sen kappale I Can See sai paljon spekulaatioita osakseen sosiaalisessa mediassa. 

Cosmopolitan uutisoi fanien uskovat Millerin entisen kumppanin poptähti Ariana Granden, 26, laulavan kappaleen taustalla. Pohdinta entisten sydänkäpysten yhteistyöstä on saanut ihmiset herkistymään muun muassa Twitterissä. 

"Ariana Granden voi kuulla harmonioimassa Mac Millerin uuden kappaleen I Can See taustalla hänen postuumisti julkaistulla albumilla Circles."

Jos päivitys ei näy, voit katsoa sen täältä.

"Kuuntelen Macin uutta albumia ja olen melko varma, että Ariana laulua on I Can See -kappaleella??? Itken."

Jos päivitys ei näy, voit katsoa sen täältä.

Fanien spekulaatiot eivät ole osoittautuneet aivan vääriksi. Variety-julkaisun mukaan Millerin tuottaja Jon Brion kertoi The New York Timesin haastattelussa uskovansa taustalla kuuluvan Granden laulua. Hänkään ei kuitenkaan pysty täysin vahvistamaan asiaa. 

- Uskon, että näin on. Joku kertoi minulle jotakin sellaista, jotain sekalaista juttua. Tarkoitan, että se nauha oli jo aikaisemmin olemassa. Sain hänen (Millerin) perheeltä muutaman kappaleen, joita hän oli työstänyt itsenäisesti, joiden uskoin sopivan temaattisesti siihen, mitä hän oli työstänyt, Brion kertoi The New York Timesille.

-I Can See oli yksi niistä, mutta myös Complicated, Blue World ja Everybody. Soitin joitakin juttuja nauhoihin mukaan, jotta saisin ne kuulostamaan samalta muiden kanssa, mutta ne laulut olivat jo valmiiksi niissä. Se ei ollut johdonmukainen päätös tai mitään sellaista, hän jatkoi. 

Brion, joka näki Millerin 6-8 viikkoa ennen räppärin kuolemaa, kertoi albumin olleen viimeistelyä vaille valmis. 

- Suunnitelmana oli, että hän tekisi kiertueen ja sitten, kun hän tulisi takaisin, menisimme isoon huoneeseen ja toisin koko instrumenttikokoelmani. Meillä oli periaatteessa albumin verran valmiita biisejä, joita olimme tehneet yhdessä. Ainoat tekemättä jääneet juttut olivat niitä, jotka piti tehdä isomma huoneessa kuin mikä minulla oli Burbankissa, Brion selitti. 

Jos päivitys ei näy, voit katsoa sen täältä.

Kolme kuukautta räppärin kuoleman jälkeen Brion sai puhelun Millerin perheeltä, joka toivoi hänen tekevän albumin loppuun. 

Albumin viimeistely ei kuitenkaan ollut Brionille helppoa. Hän kuvaili esimerkiksi Once a Day -kappaleen kuulemista "veitsen iskuksi sydämeen". 

- Itkin jopa silloin, kun olin nauhoittamassa kappaletta hänen kanssaan. Ja myöhemmin, kun olin lisäämässä kitarakohtia tai viimeistelemässä jotakin, kuuntelin todella tarkasti laulua ja se vain murskasi minut. Hän selkeästi yritti selvittää omia demoneitaan ja oli erittäin, erittäin rehellinen eikä yrittänyt piilottaa mitään. Minusta albumi on todella selkeä kuva henkilöstä, jolla on tuollaisia ongelmia ja joka on hauska ja älykäs ja yritti katsoa niitä kriittisesti, Brion sanoi The New York Timesille. 

Lue myös: Ariana Grande teki upean teon - antoi kodin kuolleen ex-poikaystävänsä koiralle

Lue myös: Fanit muistelivat vuosi sitten kuollutta räppäriä: "Samanlaista sielua ei tule olemaan"

Lue myös: Ariana Grande murtui kyyneliin kesken konsertin - lauloi edesmenneelle poikaystävälleen

Lähteet: Cosmopolitan, Variety, The New York Times

Uusimmat