Kuva: Lauri Kujanpää

Anna Abreun kipeä suhdehistoria kuuluu uudella levyllä - "Uskalsin olla avoimesti oma itseni"

15.11.2019 08:15 - Iiro Myllymäki

Abreun seitsemäs studioalbumi pitää sisällään aiempaa tuotantoa vakavampaa tekstiä toksisista ihmissuhteista.

Anna Heiskari, 29, paremmin tunnettu nimellä Anna Abreu, on julkaissut seitsemännen albuminsa Teipillä tai rakkaudella, joka on hänen toinen suomenkielinen albuminsa. Albumi on ensimmäinen, jonka nainen on julkaissut poistettuaan etunimensä taiteilijanimestään. Abreu on nyt artistina entistä rehellisempi, rohkeampi ja sinut itsensä kanssa. Naisen mielestä Teipillä tai rakkaudella on hänen henkilökohtaisin albuminsa.

Abreu kiittelee muutoksestaan paitsi omaa henkistä kasvuaan, myös oikeiden yhteistyökumppaneiden löytämistä. Levy-yhtiö halusi antaa Abreulle aikaa löytää oma soundinsa, ja nainen löysi tuottajakseen nuoren Tidon. Albumi on kolmen vuoden työn tulos.

- Keskustelimme Tidon kanssa siitä, mitä haluan musiikillani sanoa. Meillä klikkasi todella hyvin. Tämän kolmen vuoden projektin aikana kehityin mielestäni biisintekijänä todella paljon ja uskalsin olla avoimesti oma itseni, Abreu sanoo Voice.fi:n haastattelussa.

Biisinkirjoituksessa naista auttoivat muun muassa Vilma Alina ja Axel Ehnström. Nainen koki, että ensimmäistä kertaa hänen ideansa otettiin vastaan sellaisella innostuksella, joka ruokki hänen omaa itsevarmuuttaan.

- Vähättelen itseäni tosi paljon kirjoittajana. Tällä albumilla oli sellainen olo, että anna palaa vaan.   

Anna Abreulle on tärkeää, että laulussa kuuluu aito tunne eikä pääosassa ole tekninen laulusuoritus. (kuva: Lauri Kujanpää)

Inspiraatiota avioliiton ulkopuolelta

Lopputuloksena oli ihmissuhteisiin ja etenkin niiden kipeisiin puoliin painottuva albumi, josta kuin varkain tuli teemalevy. Abreu kaivautui entistä syvemmälle omaan ihmissuhdehistoriaansa ja löysi sieltä paljon toksisia kokemuksia niin pari- kuin ystävyyssuhteistakin.

- Olen aiemmin pelännyt tuoda esiin joitain vanhoja kokemuksia ja ihmissuhdeteemoja syvällisemmin. Minua on jännittänyt ja hävettänyt tuoda niin vahvoja ja syvällisiä tunteita esiin, Abreu sanoo.

Parhaiten tämä syvälle kaivautuminen näkyy hänen mielestään Masokisti-kappaleella, joka alkaa luulot pois vievillä lauseilla: ”Leikkaan mun hiukset lyhyiks jos ne on susta seksikkäät. Voin muokkaa mun kehoa juuri miten tykkäät / Muulla ei oo mitää väliä kunhan mä oon vaan sun silmissä kaunis.”

- Siinä on aika rohkeaa, syvällistä ja rankkaa tekstiä, Abreu luonnehtii.

Päästäkseen kipeisiin kokemuksiin kiinni Anna Abreu on hakenut inspiraatiota muualta kuin nykyisestä parisuhteestaan. Nainen on ollut kuusi vuotta naimisissa Lauri Heiskarin kanssa, ja hän myöntää, että avioliitto ei ole kaikkein hedelmällisin inspiraationlähde.

- Jos haluaa tehdä superkauniita rakkauslauluja, niin sitten. Muutenkaan harvoin kirjoitan siitä hetkestä, missä elän, Abreu sanoo.

Uutuuslevyyn pääset tutustumaan alla.

Lue myös: Anna Abreusta ja aviomiehestä tukku yhteiskuvia hääpäivän kunniaksi - miehen kuvateksti naurattaa

Lue myös: Anna Abreun julkaisema pätkä musiikkivideosta järkytti osaa faneista: "V*ttu, että pelästyin"

Uusimmat