Kuva: AOP

Jättimäinen Avicii-muistokonsertti Tukholmaan - mukana muun muassa Adam Lambert ja Rita Ora

03.09.2019 11:45 - Iiro Myllymäki

Konsertin tuotot menevät itsemurhien ehkäisyyn.

Edesmenneelle dj-tuottajatähdelle Aviciille, oikealta nimeltään Tim Bergling, järjestetään muistokonsertti Tukholmassa. Suuren luokan konsertti järjestetään Friends Arenalla 5. joulukuuta, ja mukana on yhteensä 19 laulajaa ja 30-henkinen livebändi. Mukana konsertissa ovat esimerkiksi Aviciin kappaleilla laulaneet Adam Lambert, Rita Ora ja Aloe Blacc.

Kaikki konsertin tuotot menevät Tim Bergling Foundation -säätiölle, jonka Berglingin perhe perusti miehen kuoleman jälkeen itsemurhien ja mielenterveysongelmien ehkäisemiseksi. Bergling teki itsemurhan viime vuoden huhtikuussa 28-vuotiaana.

- Tim suunnitteli, että hänen musiikkiaan esitettäisiin suuren livebändin kanssa. Nyt toteutamme hänen unelmansa ja annamme faneille mahdollisuuden kokea hänen musiikkinsa ainutlaatuisella tavalla, kertoo Aviciin isä Klas Bergling.

Laulajien lisäksi konsertissa on mukana myös monia Aviciin dj-tuottajakollegoja, kuten David Guetta ja Kygo.

Aviciilta julkaistiin ensimmäinen postuumi albumi TIM viime kesäkuussa. Myös tämän albumin tuotot ohjataan Tim Bergling Foundationin käyttöön. Tribuuttikonsertin liput tulevat myyntiin torstaina.

Lue myös: Aviciin isä rikkoi hiljaisuuden, puhuu koskettavasti poikansa kuolemasta: "Hän menetti kontrollin"

Lue myös: Edesmenneen Aviciin uusin albumi julkaistiin - viimeistelytyön tekivät tärkeät henkilöt

Lähde: Variety

Uusimmat