Kuva: @moonakoo

Aloititko lihattoman tammikuun? Kokeile näitä herkullisia kasvisruokia

08.01.2019 16:00 - Katja Nygård

Moni tekee uuden vuoden kunniaksi joko pysyviä tai kokeilevia muutoksia ruokavalioonsa. Jos olet päättänyt luopua lihasta tai haluaisit testata, millaista on syödä kasvispohjaista ruokaa, kurkkaa seitsemän Nyhtökaura-lähettilään lempireseptit.

Rapsakka Buddis

1 sipuli

1 valkosipulinkynsi

1 pkt Nyhtökauraa

1 dl kvinoaa

Vihanneksia oman maun mukaan, esim:

punakaalia

sipulia

parsakaalia

1 persimon-hedelmä

oliiviöljyä

balsamicoa

limeä

korianteria

Mangochilikastike

valmista mangososetta

1 lime

chilitahnaa

suolaa

Tee näin:

1. Hienonna sipuli ja valkosipuli ja lisää nyhtiksen joukkoon. Paista nyhtökaura rapeaksi (joko uunissa tai paistinpannulla).

2. Keitä kvinoa kypsäksi paketin ohjeen mukaan.

3. Silppua vihannekset ja paista ne pannulla.

4. Siivuta persimon, mausta suolalla, oliiviöljyllä ja balsamicolla ja laita uuniin paistumaan.

5. Kokoa bowl. Laita alle kypsä kvinoa, päälle nyhtistä ja vihannesmuhennosta. Lisää lopuksi persimonsiivut.

6. Viimeistele annos mangochilikastikkeella, ripottele päälle limen mehua sekä tuoretta korianteria.

Ohje: @moonakoo

Täytetyt bataatit

1 bataatti

4 dl punajuurigratiinia (uunivalmista, pakasteesta)

1 sipuli

1 valkosipulinkynsi

1 pkt Nyhtökaura Nude

3 rkl tuore- tai aurajuustoa

kookosmaitoa

juustoraastetta

Tee näin:

1. Kuumenna uuni 180 asteeseen.

2. Halkaise bataatti kahtia ja liota puolikkaita vedessä 5 minuutin ajan.

3. Laita bataatti uuniin 20 minuutiksi. Koverra kypsästä bataatista ”kulhot” täytteelle.

4. Kuullota sipulit pannulla. Lisää joukkoon nyhtökaura ja paista.

5. Lisää punajuurigratiini pannulle (gratiinin voit tehdä edellispäivänä myös itse, mutta voit käyttää myös uunivalmista pakastegratiinia). Lisää seokseen tilkka kookosmaitoa. Mausta pippurilla ja suolalla omien mieltymysten mukaan. Lisää juustoraastetta pehmentämään makua.

6. Mausta bataatti kulhoja suolalla ja pippurilla, voit halutessasi tipauttaa nokareen voita bataattikulhoihin ennen kuin täytät ne kuumalla punajuurinyhtistäytteellä.

7. Koristele basilikalla tai tuorejuustosydämellä

8. Tarjoile vihersalaatin kera.

Ohje: @irisekman81

(kuva: @irisekman81)

Suolaiset (joulu)tortut

1 kg pakastettuja voitaikinalevyjä

1 paketti Nyhtökaura Tomaatti

½ paprika

tuoretta basilikaa

200 g tuorejuustoa (esim. Creme Bonjour Aurinkokuivattu tomaatti)

100 g juustoraastetta (esim. cheddar-gouda)

1 kananmuna

Tee näin:

  1. Ota voitaikinalevyt sulamaan noin tunti ennen torttujen valmistusta.
  2. Kuutioi paprika pieneksi silpuksi.
  3. Paista nyhtökauraa pannulla noin neljä minuuttia.
  4. Lisää paprikakuutiot ja tuorejuusto nyhtökauran sekaan ja sekoita hyvin. Sammuta liesi.
  5. Leikkaa voitaikinalevyt puoliksi siten, että saat kaksi neliön muotoista levyä. Leikkaa ja taittele kulmista sakarat samaan tyyliin, kuin jos valmistaisit perinteisiä joulutorttuja. Huom! Tee tämä vaihe ennen täytteen lisäämistä! Voit käyttää pientä määrää vettä tai kananmunaa ”liimana”, jos sakarat eivät tahdo pysyä taitettuina paikoillaan.
  6. Lisää tähden muotoisten torttujen keskelle nyhtökauratäytettä ja laita päälle juustoraastetta. Paista torttuja uunissa noin 15 minuuttia. Viimeistele tortut ennen tarjoilua basilikasilpulla.

Ohje: @janinagranholm

(kuva: @janinagranholm)

Nyhtökauramureke

1 pkt Nyhtökaura Nude

1 tlk kikherneitä

1 sipuli

2 valkosipulinkynttä

2 keskikokoista porkkanaa

½ dl tattarijauhoa

1 rkl hienonnettua timjamia

½ tl hienonnettua katajanmarjaa

2 rkl tomaattipyrettä

2 dl kaurakermaa

Öljyä

Karpalo-rosmariinikastike

2-3 vartta tuoretta rosmariinia

100 g pakastekarpaloita

1 dl punaviiniä

1 laakerinlehti

1 kokonainen valkopippuri

2 kokonaista maustepippuria

3 kokonaista mustapippuria

Tee näin:

1. Valuta kikherneet. Säästä liemi.

2. Kumoa Nyhtökaura, puolikas sipuli, toinen valkosipulinkynsi, tomaattipyre, kaurakerma ja kuoritut ja paloitellut porkkanat tehosekoittimeen.

3. Aja tasaiseksi massaksi kahden ruokalusikallisen öljyä kanssa. Lisää tarvittaessa kikherneliemi.

4. Sekoita kulhossa massaan mausteet. Anna seistä hetki kylmässä ja tarkista maku. Lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria.

5. Lisää massaan tattarijauho, sekoita. Kumoa massa öljyllä voideltuun vuokaan.

6. Paista 180 asteessa uunissa noin 15 minuutin ajan, kunnes pintaan muodostuu kuorta. Painele kuoreen haarukalla reikiä. Laske uunin lämpötila 150 asteeseen ja paista mureketta vielä 30 minuuttia.

7. Nosta mureke jäähtymään kylmään. Kun mureke on jäähtynyt, kumoa se varoen uunipellille ja voitele öljyllä.

8. Paista mureketta 180 asteisessa uunissa noin 10 minuuttia, jotta pinnasta tulee rapea.

9. Valmista seuraavaksi kastike. Lämmitä keskilämmöllä kattilassa ripaus suolaa, lohkottu puolikas sipuli ja toinen valkosipulinkynsi, kunnes sipulit vähän tummuvat.

10. Pyöritä rosmariinin oksia kämmenien välissä, kunnes oksat taittuvat. Lisää rosmariini kattilaan ja lämmitä vielä hetki.

11. Lisää tilkka vettä, punaviiniä, laakerinlehti, pippurit ja suolaa. Anna kiehahtaa ja laske lämpöä, kunnes pinta väreilee. Anna hautua, kunnes rosmariini ja sipulit ovat pehmenneet.

12. Siivilöi kastike erilliseen kattilaan. Halutessasi voit suurustaa haluamallasi tavalla.

Ohje: Gold&Green

(kuva: @jusukee)

Nyhtökaura-tomaattipizza

480g Nyhtökaura Nude

1 sipuli

2 dl tomaattimurskaa

1 dl aurinkokuivattua tomaattia

2 dl vettä

2 valkosipulinkynttä

ripaus mustapippuria, basilikaa ja sokeria

Tee näin:

1. Ruskista sipuli pannulla.

2. Lisää joukkoon nyhtökaura ja paista runsaassa öljyssä.

3. Sekoita loput ainekset ja anna hautua alhaisella lämpötilalla 5-10 minuuttia.

4. Levitä pizzapohjan päälle ja levitä päälle juustoraaste.

5. Sujauta pizza uuniin ja anna paistua, kunnes pizza alkaa näyttää kypsältä.

6. Lisää päälle tuoretta rucolaa ja basilikaa.

Ohje: @mapepoyhtari

(kuva: @mapepoyhtari)

Enchiladat

eli uunissa gratinoidut tortillat

1 pkt tortillalettuja

1 pkt Nyhtökaura Mexico

1 prk tomaattimurskaa

1 prk valmista salsakastiketta (esim. Santa Maria)

250 g juustoraastetta

1 pieni sipuli

1 ps pakastemaissia

1 pkt mustapapuja,

1 ps enchilada-mausteseosta (esim. Santa Maria)

(jalopenoja)

Tee näin:

1. Lämmitä uuni 200 asteeseen.

2. Sekoita nyhtis paketin mukana tulevan maustetahnan kanssa (voit jatkaa tahnaa hieman ruokaöljyllä, jos se tuntuu liian paksulta).

3. Paahda nyhtis uunissa 5-10 minuuttia (uuneissa on eroja, joten pidä nyhtistä koko ajan silmällä ja ota pois, kun se alkaa olla hieman rapeaa).

4. Siirrä nyhtikset vuoasta sivuun lautaselle odottamaan.

5. Valmista seuraavaksi kastike. Kaada pannulle tomaattimurska, puoli tölkkiä salsaa ja puoli pussia Enchilada mausteseosta. Anna kiehua miedolla lämmöllä välillä sekoitellen noin 10 minuuttia, kunnes seos on saostunut. Lisää maissit ja puoli pakettia papuja. Anna hautua vielä hetki.

6. Täytä tortillalettu maissipapukastikkeella, nyhtiksellä, silputulla sipulilla ja juustoraasteella. Kääri tiukaksi rullaksi ja aseta vuokaan saumapuoli alaspäin. Kun vuoka täynnä, levitä päälle juustoraastetta ja laita uuniin, kunnes juusto on sulanut ja saanut vähän väriä.

7. Tarjoile guacamolen sekä creme fraichén eli hapankerman kanssa.

Ohje: @pyge

(kuva: @pyge)

Uusimmat