Kuva: Shutterstock

Tarjoilija avautui kohtaamisistaan julkkisten kanssa - kritiikkiä sai muun muassa Hailey Bieber

16.07.2020 18:45 - Reija Saarinen

Naisen mukaan muun muassa Beyoncé pelasti hänen päivänsä hymyilemällä ja kiittämällä.

Juliacarolann-nimimerkillä TikTokista löytyvä nainen on julkaissut tilillään videoita, joissa hän kertoo kohtaamisistaan tunnettujen kasvojen kanssa. 

Nainen työskentelee siis tarjoilijana ja omien sanojensa mukaan palvellut lukuisia julkisuudesta tuttuja kasvoja. Videoilla hän muun muassa kertoo tavanneensa niin Beyoncén kuin Hailey Bieberinkin

"Gigi ja Bella Hadid ovat molemmat aivan ihania. Minulla ei ole mitään pahaa sanottavaa heistä. He ovat todella kohteliaita ja ottavat työntekijät mahtavasti huomioon. Hailey Bieberin olen tavannut lukuisia kertoja ja kertaakaan hän ei ole ollut mukava. 

Kendall Jenner sen sijaan oli melko kylmä henkilökuntaa kohtaan. Hän yleensä antaa myös jonkun muun puhua puolestaan ja pysyy itse hiljaa. Nick Jonas sen sijaan oli erittäin mukava ja normaali. Hän vaikutti todella mukavalta tyypiltä. 

Beyoncé ei puhunut kanssasi kovinkaan pitkään, mutta hän oli ihana. Lähtiessään hän katsoi hymyillen minuun ja sanoi: kiitos."

Videot ovat saaneet suuren suosion ja myös kritiikkiä saanut Hailey Bieber näki pätkän, jonka jälkeen hän pyysi anteeksi. 

"Olen todella pahoillani, jos olen joskus ollut sinua kohtaan ikävä. Se ei ole missään nimessä ollut tarkoituksellista," hän kommentoi. 

Videot pääset katsomaan alta. Jos ne eivät näy, pääset katsomaan ne myös täältä

@juliacarolann

These are just my personal experiences, pls take with a grain of salt ? xo ##greenscreen ##manhattan ##fyp ##foryoupage ##celebrity ##rating ##newyork

♬ OUT WEST - JACKBOYS & Travis Scott
@juliacarolann

Ask and you shall receive...PART 2‼️ (a friendly reminder that these are just my personal experiences, no hate xo) ##manhattan ##celebrity ##fyp

♬ Hood Baby - Kbfr

Lue myös: Hailey Bieberin itsetunto on kärsinyt Justinin fanien takia: "Olen kokenut olevani vähemmän nainen"

Lähde: Daily Mail

Uusimmat