Kuva: Shutterstock

Naisen Tinderissä tapaama mies jätti hänet sanattomaksi - viestiketjusta nettihitti

14.06.2019 17:15 - Katariina Auvinen

Brittiläinen Emily hämmentyi, kun hänestä kiinnostunut mies alkoi yhtäkkiä solvata häntä.

Deittisovellus Tinder voi tuoda eteen joko sen oikean tai sitten ihmisen, joka todellakin jättää sanattomaksi, hieman väärällä tavalla. Jälkimmäinen tilanne kävi brittiläiselle Emily Langdonille. Langdonille alkoi jutella mies, jonka jo ensimmäiset viestit olivat hyvin vihjailevia. 

Langdonilla on Tinderissä yksi kuva, jossa hän on ystävänsä kanssa. Mies kysyi naiselta, kumpi hän on kuvassa. Naisella on siniset hiukset, joten kysymys särähti hieman naisen korvaan.

"Ilmiselvästi olen tuo, jolla on siniset hiukset."

Miehen vastaus jätti naisen kuitenkin sanattomaksi. 

"Ai tuo läski?" 

Landgon vastasi miehelle, että tämähän osoitti kommentillaan oleva oikea ilopilleri. Sen jälkeen mies haukkui naisen vielä kovimmilla sanoilla. Landgon ei jäänyt asiaa katselemaan vaan lopetti keskustelun siihen ja otti kuvakaappauksen parin viestiketjusta. Otos on levinnyt Twitterissä ja ihmiset ovat olleet pöyristyneitä miehen käytöksestä. 

"Tuo on oksettavaa!" 

"Todella ällöttävää. Ensin flirttailee ja ehdottelee hyvin avoimesti ja hetkessä haukkuu täysin lyttyyn." 

Katso twiitti alta tai täältä. 

Lue myös: Uusi deitti-ilmiö yhdistää Tinderin ja Instagramin - oletko itse kokeillut?

Lue myös: Salkkaritähden Tinder-video naurattaa somessa - samaistutko?

Lähde: Mirror 

Uusimmat