Kuva: Instagram

Ihmiset haukkuivat pluskokoista tankotanssijaa porsaaksi - iskee nyt takaisin

10.08.2018 09:45 - Katariina Auvinen

Kimmi Leahy lopetti ensin tanssimisen, koska sai järkyttävän määrän negatiivisia kommentteja.

Australialainen Kimmi Leahy, 32, on todiste siitä, että tankotanssi ei katso sitä, minkä kokoinen oikein olet. Leahy aloitti tanssimisen ensimmäisen kerran lapsensa syntymisen jälkeen 2010. Tuolloin Leahy koki ulkonäköpaineita, mutta päätti silti jakaa videon edistymisestään sosiaalisessa mediassa. 

Valitettavasti video sai valtavan määrän negatiivisia kommentteja liittyen naisen painoon. Jotkut haukkuivat naista jopa siaksi. 

- Olin ensin valtavan vihainen ihmisille siitä, miten he voivat olla niin ilkeitä. Kommentit vaikuttivat minuun kuitenkin enemmän kuin uskoinkaan ja en uskaltanut enää laittaa videoita nettiin, Leahy kertoo. 

Hän kärsi myös itsetunto-ongelmista tanssitunneilla, mutta hiljalleen hänen itsetuntonsa parani ja parani. Nykyisin naisen Instagram-tili on täynnä tanssivideoita, joissa Leahy esittelee taitojaan, 

- Koen olevani vapaa kaikesta negatiivisuudesta ja olen itsevarmempi kuin ikinä ennen, nainen kertoo Metro-julkaisulle. 

Nainen kertoo, että tankotanssi oli aina laji, jota hän halusi kokeilla, mutta ei uskaltanut kokonsa puolesta. Vasta kun hänen nuorimmaisensa oli puolivuotta, hänen miehensä kannusti vaimoaan lähtemään tanssitunnille. Sen jälkeen Leahy löysi rakkauden lajiin. 

- En voi uskoa, kuinka epävarmaksi tunsin oloni. Nyt haluan kannustaa kaikkia vähänkään lajista kiinnostuneita ottamaan rohkeasti osaa tunneille, hän kiteyttää. 

Lue myös: Isän ja tyttären tankotanssivideo hämmentää - ihmiset eivät tiedä mitä ajatella

Lähde: Metro 

Arvostele artikkeli

Uusimmat