Kuva: Fotolia

Nainen keksi miten suojata lähetetyt alastonkuvat -vinkistä nettihitti!

13.06.2017 18:45 - Katariina Auvinen - Luettu 166 kertaa

Annika Simonsin yksinkertaista neuvoa on kuvailtu erittäin nerokkaaksi.

Kukaan ei haluaisi epäedullisten kuvien vuotavan nettiin. Varsinkaan, jos kyse on hieman paljastavammasta kuvasta, kuin yleensä. Eroottisten kuvien lähettäminen esimerkiksi omalle kumppanille välityksellä on kuitenkin varsin yleistä, jos on uskominen yhdisvaltalaisen tutkimuskeskuksen Pew Research Centerin tekemää tutkimusta. Sen mukaan joka viides aikuinen on elämänsä aikana lähettänyt alastonkuvia. 

Jos kuitenkin eroottisten kuvien lähettäminen on mielessä, on monien mielestä eräs nainen keksinyt nerokkaan keinon tehdä kuvien lähettämisestä hieman turvallisempaa. Yhdysvalloissa asuvan Annika Simonsin keino suojata alastonkuvat ennen lähettämistä on noussut lyhyessä ajassa nettihitiksi.

Simons kehottaa ihmisiä laittamaan kuviin vesileiman ja kirjoittamaan siihen sen ihmisen nimen, jolle kuva on tarkoitettu. Jos kuva jostain syystä vuotaa muille, kuin se olisi tarkoitettu, Simonsin mukaan tietää tasan tarkkaan, kuka kuvan on vuotanut. 

Facebookin postausta on jaettu jo tuhansia kertoja ja sitä on kommentoitu nerokkaaksi. Toisaalta ihmiset ovat myös kritisoineet sitä, että vesileima on myös helppo poistaa kuvasta sen jälkeenkin, kun leima on lisätty. Joidenkin mielestä vesileima kannattaa tehdä niin pieneksi ja huomaamattomaksi, että sen vain itse osaa etsiä, jos epäedullinen kuva tulee vastaan. 

Eräs kommentoija on myös ehdottanut, että piirtää omaan takapuoleensa leiman ja nimen, jotta kuvaa ei voisi muokata jälkikäteen niin helposti. 

Lue lisää: 6 asiaa, joita tulisi miettiä ennen alastonkuvan lähettämistä

Lähde: Independent

Uusimmat