Kuva: Fotolia

Ensimmäinen tekoälyn säveltämä pop-biisi julkaistiin - voittaako jo ihmissäveltäjät?

27.09.2016 11:15 - Iiro Myllymäki

Ensimmäinen tekoälyn säveltämä albumi julkaistaan ensi vuonna.

Koneiden vallankumous on ollut monien elokuvien ja kirjojen aiheena, mutta onko uhkakuvissa perää? Nyt tekoäly on ryhtynyt pop-musiikin tekoon, ja lopputuloksen perusteella ihmissäveltäjillä saattaa olla syytä huolestua.

Hiljattain julkaistu Daddy’s Car -niminen kappale on sävellyksen osalta kokonaan tekoälyn kirjoittama. Se on projektin takana olevan Sonyn mukaan ensimmäinen tekoälyn säveltämä pop-kappale. Sonyn tutkijat ovat kehittäneet Flow Machines -ohjelmiston, joka oppii monien eri musiikkityylien ominaispiirteitä. Ohjelmisto analysoi noin 13 000:n musiikkikappaleen melodioita ja sointuja eri genreistä, ja tämän perusteella kirjoittaa tyylilajille ominaisen kappaleen.

Siinä missä sävellys on tekoälyn tuottamaa, sanoitus ja kappaleen tuottaminen ovat olleet ihmisen vastuulla. Tämä ihminen on ranskalainen Benoît Carré, mutta Sony tekee yhteistyötä myös muiden muusikoiden kanssa luodakseen erilaisia kappaleita. Ensi vuonna on tarkoitus julkaista kokonainen albumillinen tekoälyn säveltämiä kappaleita.

Daddy’s Car -kappaletta tehdessä tyylilajiksi valittiin Beatles, ja kyseisen bändin tuotokset kieltämättä tulevat kappaleesta mieleen.

Samalla tavalla on tuotettu myös toinen julkaistu kappale. Mr. Shadow -niminen kappale menee huomattavasti Daddy’s Car -biisiä kauemmas pop-musiikista, ja sen tyylilajiksi olikin valittu amerikkalaiset, Duke Ellingtonin ja Irving Berlinin kaltaiset säveltäjät.

Lue myös: Mitä musiikkimakusi kertoo sinusta?

Lähde: The Verge

Uusimmat