Uusimmat

Eräs hälyttävimmistä merkeistä on tunne siitä, että joudut olemaan kumppanin seurassa koko ajan hieman varpaillaan ja varot sanojasi.
Nykyään yhä useammat ilmoittavat uudesta suhteesta vain läheisimmille kavereilleen.
Kumppanin kontrolloiva käytös voi johtaa esimerkiksi ikäviin syyllisyyden tunteisiin.
Esimerkiksi seksin ja yhteisen ajan puute olivat merkittäviä tekijöitä kyselyyn vastanneiden mielestä.
Minaj ilmoitti asiasta muun muassa omalla Instagram-tilillään.
Tärkeää on esimerkiksi se, että voitte keskustella erimielisyyksistä myös ilman riitelyä.
Ystäväpiiristä eristäminen on yksi suurimmista merkeistä, joka enteilee ongelmia myös parisuhteen myöhemmässä vaiheessa.
Kumppanin kanssa pitäisi pystyä puhumaan myös niistä noloista muistoista ja kiusallisista tilanteista.
Parisuhdeasiantuntijat listasivat puheenaiheet, joiden avulla voi lähteä ratkomaan ryppyjä rakkaudessa.
Silmät ovat sielun peili ja kiinnittävät huomion ensimmäisenä.
Ilmiölle ominaista on suhteen määrittelemättömyys.
Riitojen aikana kumppanille ei tulisi puhua syyllistävään sävyyn.
Esimerkiksi vastuu yhteisen laatuajan järjestämisestä ei pitäisi levätä vain toisen osapuolen harteilla.
Onnellisessa parisuhteessa kumppanukset usein tasapainottavat sekä täydentävät toisiaan juuri sopivasti.
Aikaiset rakkaudentunnustukset eivät aina tee hyvää parisuhteelle.
Rakkausrintamalla vastakohdat usein täydentävät toisiaan.