Uusimmat

Hollannissa on kehitetty uusi keino ahdistuksen ja stressin lieventämiseen.
Runsas sokerin kulutus ja B-vitamiinien puute voivat altistaa ahdistukselle.
Esimerkiksi jo lievä nestehukka voi vaikuttaa mielialaan laskevasti.
Yllättävää kyllä, nestehukka voi aiheuttaa vessahädän tunnetta.
Jatkuvan uutisvirran keskellä oleminen voi lisätä toivottomuuden tunnetta.
Monesti etenkin naisille vessatoimitukset tuntuvat aiheuttavan stressiä.
Jos stressi on jatkunut jo pitkään, ikävää oloa ei tulisi jättää huomioimatta.
Rakkauden löytämisen sijaan treffeillä käyminen voi aiheuttaa myös kolauksen itsetuntoon.
Vain-sanan käyttö on kyseenalaista asiantuntijoiden mielestä.
Jos olo on stressaantunut, kannattaa pienelle rauhoittumiselle ottaa aikaa.
Pahimman pelkääminen ja itsensä jatkuva moittiminen ovat ahdistuksesta kärsivälle tuttuja ajatuksia.