Uusimmat

Joulukuun alussa sairaalasta pois päässyt artisti tekee nyt kaikkensa pitääkseen mielenterveydestään huolta.
Virtanen nähdään huomenna ensi-iltansa saavassa Armoton maa -elokuvassa.
Huumekohun keskellä oleva Reino Nordin pohtii julkisuuden roolia elämässään.
Rose tietää mikä hänen yllään toimii.
Trumpin virkaanastujaiset ovat vain muutaman päivän päässä, jonka vuoksi Trump lisäsi Twitter-tililleen kuvan itsestään "kirjoittamassa" puhetta.
Sanonta siitä, että jokaisella on kaksoisolento, saattaa todellakin pitää paikkaansa.
Seiska kertoi Nordiniin kohdistuvista epäilyksistä tänään. Nordin kommentoi syytöksiä tuoreeltaa Radio Novalle.
Muodokas Chyna synnytti toisen lapsensa marraskuussa.
Lähipiirin mukaan Hadid on yrittänyt varoittaa entistä poikaystäväänsä useaan otteeseen 24-vuotiaan Gomezin aikeista.
Kerrotaan, että kaksikolla on pienet cameoroolit tulevassa Ocean's Eight -elokuvassa.
Lopezin asu oli todellinen katseenvangitsija.
Instagram on pullollaan muodokkaita ja kovaa treenaavia naisia.
Näyttelijätähti Lauren Conrad muistuttaa, ettei edes läheisten tulisi kosketella liian spontaanisti odottavan äidin vatsaa.
Brandon Thomas Lee on perinyt isänsä ja äitinsä näyttävän ulkonäön.
Sylvester on viiden lapsen ylpeä isä. Hänen tyttärensä ovat perineet upeat malligeenit äidiltään.
Josh Holloway, 47, on ollut vaimonsa kanssa yhdessä jo 18 vuoden ajan.