KISS Iltapäivä Tuottaja Jääskeläinen ja Jenni Haapala

KISS Iltapäivä, arkisin 15 - 18

KISS Iltapäivä on tämän hetken parasta musiikkia, kisailua, hauskanpitoa ja ajankohtaisuutta.

Kisailuja päivittäin klo 15.30

MA: Tuleeko tästä mitään?
TI : Kyllä vai ei
KE: Erotiikkaa vai ei
TO: Kuka meistä?
PE: Mikä Leffa?

Jani Jääskeläinen

Jania kutsutaan Tuottajaksi eikä turhaan, sillä se on hänen lempinimensä. Janilla on 16 vuoden kokemus radiossa ja kuuntelijat kuvailevat usein Janin ääntä hunajaiseksi. Leffafriikiksi tunnustautuva Jani kertoo arvostavansa erityisesti Quentin Tarantinon tuotantoja. Kun tämä oman elämänsä James Bond innostuu jostakin, on varmaa, että mopo lähtee aina käsistä. Työkaverit kertovat Janin olevan maailman lojaalein ystävä ja mestari hukkaamaan kenkänsä.

Jenni Haapala

Oulun tyttö, joka sekä työssään että vapaalla ilostuttaa ihmisiä taukoamattomalla hassuttelullaan. Noh, omasta mielestään Jenni on huolettomasti rantaan lipunut lahja pääkaupunkiseudulle. Vähän niin kuin perintöprinsessan ja jääkiekkoilijan hybridi. Sievän ulkokuoren takaa paljastuva pohjalainen rempseys saattaa toisinaan hämmentää uusia tuttavuuksia. Muotia ja trendejä mielellään seuraavalla Jennillä asukriisi tarkoittaa yleensä sitä, ettei ennalta mietitty asukokonaisuus ja ulkona vallitseva sää aina kohtaa. Jenni on hetkessä eläjä jonka löytää kesäisin festareilta ja kaupungin sykkeestä.

Tuleeko tästä mitään?

Haluatko tietää, ottaako yhden illan hoitosi sinuun yhteyttä kiihkeän yön jälkeen? Pohditko, eteneekö tapailunne mihinkään, vai hukkaatko vain aikaasi? Onko suhteesi tullut kenties tiensä päähän? Lähetä ihmissuhdepulmasi meidän ratkaistavaksi!

Lupaamme antaa sinulle rehellisen mielipiteen ihmissuhteesi tulevaisuudesta! Ppsst! Mikäli käsittelemme ongelmasi lähetyksessä, palkitsemme sinut luottamuksestasi!

Tuleeko tästä mitään – joka maanantai klo 15.30

* pakollinen kenttä

Iltapäivän grilli

Me suomalaiset olemme monesti liian nöyriä ja kilttejä, emmekä uskalla antaa negatiivista palautetta suoraan, mutta nyt on sinun tilaisuutesi kipata täysilastillinen sontaa jollekin, joka on sen ansainnut. Haluatko haukkua pomosi, naapurisi, kumppanisi, vai kenties lähibaarisi portsarin töykeästä käytöksestä? Kirjoita negatiivinen palautteesi meille pilke silmäkulmassa ja me käsittelemme sen tuttuun KISSiläiseen tyyliin joka keskiviikko klo 15.30.

* pakollinen kenttä